Kieli - Fäärin kieli

Kieli  >  Fäärin kieli

Fäärin kieli

Fääri (fääriksi føroyskt) on germaanisten kielten skandinaaviseen haaraan kuuluva, Färsaarilla puhuttava kieli. Se on pienin nykyisistä germaanisista kielistä, ja sen lähin sukulainen on islanti.

Färsaarten noin 45 000 fäärin puhujan lisäksi kielellä on noin 21 000 puhujaa Tanskassa, joten yhteensä fäärin puhujia on noin 66 000.

Fäärin äännerakenne on seuraavanlainen:

Vokaalit esiintyvät ainoastaan lainasanoissa. Pitkät välivokaalit ääntyvät usein diftongeina. Fäärin diftongeja ovat.

ääntyy yleensä dentaalisena kun taas voivat ääntyä dentaalisina tai alveolaarisina, tosin yleisemmin dentaalisina. Sananalkuinen voi olla dentaalinen tai alveolaarinen, kun taas vokaalin jälkeen se ääntyy yleensä postalveolaarisena.

Maa (alue)

Färsaaret

Färsaaret on Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen saariryhmä pohjoisella Atlantin valtamerellä. Färsaarten kahdeksantoista saarta sijaitsevat suunnilleen Skotlannin, Norjan ja Islannin välissä. Niiden yhteispinta-ala on 1 396 neliökilometriä. Saaret ovat muodostuneet noin 55 miljoonaa vuotta sitten. Ne ovat vuoristoisia, ja niillä vallitsee arktinen meri-ilmasto. Kasvillisuus on pääasiassa matalaa, eikä puita ja pensaita ole paljonkaan. Rantakallioilla pesii noin kaksi miljoonaa paria merilintuja.

Saaret asutettiin todennäköisesti 300–500-luvulla, mutta viikingit liittivät ne Norjan yhteyteen 800-luvulla. Tanskan ja Norjan kruunut yhdistettiin 1380, ja saaret siirtyivät Tanskalle, kun Ruotsi-Norjan unioni korvasi 1814 Tanska-Norjan. Färsaarelaisten eli färingien kansallistunne voimistui 1800-luvun lopulla, ja itsehallinnon saaret saivat lopulta 1948. Färsaaret jäivät kalastuspolitiikan takia Euroopan yhteisön ulkopuolelle, vaikka Tanska liittyi siihen vuonna 1973.

Tanska

Tanskan kuningaskunta eli Tanska on perustuslaillinen monarkia Pohjois-Euroopassa. Sillä on vain yksi rajanaapuri, maan eteläpuolella sijaitseva Saksa, mutta Ruotsista sen erottaa vain kapea Juutinrauman salmi. Norja sijaitsee Skagerrakin salmen takana maan pohjoispuolella. Tanska on laajuinen, joten se on pinta-alaltaan selvästi pienin Pohjoismaa, jos Grönlantia ei lasketa sen pinta-alaan. Tanskassa asuu noin viisi ja puoli miljoonaa asukasta ja sen pääkaupunki on Kööpenhamina.

Tanskaa ympäröivät idässä Itämeri ja lännessä Pohjanmeri. Varsinaisen Tanskan alue koostuu Pohjois-Saksaan rajoittuvasta Jyllannista sekä lukuisista saarista, joista suurimmat ovat Vendsyssel-Thy, Fyn, Sjælland, Lolland, Falster ja Bornholm. Lukuisten saarien takia Tanskan rantaviiva on noin 7 300 kilometriä. Näiden alueiden lisäksi kaukana erillään sijaitsevat Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle.

Kieli

Faroese language (English)  Lingua faroese (Italiano)  Faeröers (Nederlands)  Féroïen (Français)  Färöische Sprache (Deutsch)  Língua feroesa (Português)  Фарерский язык (Русский)  Idioma feroés (Español)  Język farerski (Polski)  法罗语 (中文)  Färöiska (Svenska)  Limba feroeză (Română)  フェロー語 (日本語)  Фарерська мова (Українська)  Фарьорски език (Български)  페로어 (한국어)  Fäärin kieli (Suomi)  Bahasa Faroe (Bahasa Indonesia)  Farerų kalba (Lietuvių)  Færøsk (Dansk)  Faerština (Česky)  Faroece (Türkçe)  Ферјарски језик (Српски / Srpski)  Fääri keel (Eesti)  Faerčina (Slovenčina)  Feröeri nyelv (Magyar)  Ferojski jezik (Hrvatski)  ภาษาแฟโร (ไทย)  Ferščina (Slovenščina)  Fēru valoda (Latviešu)  Φεροϊκή γλώσσα (Ελληνικά)  Tiếng Faroe (Tiếng Việt) 
 mapnall@gmail.com