Esperanto
Esperanto (alkujaan lingvo internacia) on luonnollisiin kieliin perustuva keinotekoinen kansainvälinen apukieli, jonka loi L. L. Zamenhof 1880-luvulla Puolassa. Esperanto perustuu sanastoltaan enimmäkseen romaanisiin kieliin, kun taas kieliopissa on vahvoja vaikutteita slaavilaisista kielistä.
Vaikka mikään ylikansallinen elin ei ole ottanut esperantoa virallisesti käyttöön, on sillä kasvava, aktiivinen puhujayhteisö, joka on käyttänyt kieltä jatkuvasti sen julkaisemisen jälkeen.
Esperanton nykyinen nimi syntyi salanimestä Dr. Esperanto (Tri Toivoja), jolla puolanjuutalainen silmälääkäri L. L. Zamenhof julkaisi kielen vuonna 1887 (tästä tarkemmin: Unua Libro). Zamenhof itse käytti aluksi kielestään vain nimeä lingvo internacia ’kansainvälinen kieli’. Hänen tarkoituksenaan oli luoda helposti opittava ja neutraali kieli käytettäväksi lingua francana erikielisten ihmisten kommunikointiin. Tällaisena yhteiskielenä toimivat noihin aikoihin Keski-Euroopassa erityisesti ranska ja saksa, Zamenhofin asuinalueilla myös venäjä, kun taas englannin merkitys oli vielä varsin pieni.
Nykyään esperantoa käytetään mitä moninaisimmissa yhteyksissä: matkustettaessa, kirjeenvaihdossa (kirje- ja sähköposti), pikaviestimissä, musiikissa, kirjallisuudessa kirjojen käännös- ja alkukielenä, kulttuurivaihdossa ylipäätään, kokouksien työkielenä, siltakielenä eri kielten välillä sekä kielineuvonnassa sen kieliopin ehdottoman säännönmukaisuuden ja havainnollisuuden vuoksi. Merkillepantavaa on myös esperantoksi toimitettujen blogien ja muiden verkkosivustojen voimakas määrällinen kasvu.
Esperantolla on noin tuhat äidinkielistä puhujaa. Suomen ensimmäinen esperantoyhdistys perustettiin Jyväskylään vuonna 1904. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2016 lopussa yksi henkilö, jonka äidinkieleksi on rekisteröity esperanto.
Koska esperanto on keinotekoinen kieli, se ei ole minkään luonnollisen kielen sukulainen. Se on kuitenkin saanut vaikutteita fonologiaansa, kielioppiinsa ja sanastoonsa pääasiassa indoeurooppalaisista kielistä. Esperanton äännejärjestelmään ovat eniten vaikuttaneet slaavilaiset kielet, kun taas perussanasto on johdettu pääosin romaanisista ja jossakin määrin myös germaanisista kielistä.
Vaikka mikään ylikansallinen elin ei ole ottanut esperantoa virallisesti käyttöön, on sillä kasvava, aktiivinen puhujayhteisö, joka on käyttänyt kieltä jatkuvasti sen julkaisemisen jälkeen.
Esperanton nykyinen nimi syntyi salanimestä Dr. Esperanto (Tri Toivoja), jolla puolanjuutalainen silmälääkäri L. L. Zamenhof julkaisi kielen vuonna 1887 (tästä tarkemmin: Unua Libro). Zamenhof itse käytti aluksi kielestään vain nimeä lingvo internacia ’kansainvälinen kieli’. Hänen tarkoituksenaan oli luoda helposti opittava ja neutraali kieli käytettäväksi lingua francana erikielisten ihmisten kommunikointiin. Tällaisena yhteiskielenä toimivat noihin aikoihin Keski-Euroopassa erityisesti ranska ja saksa, Zamenhofin asuinalueilla myös venäjä, kun taas englannin merkitys oli vielä varsin pieni.
Nykyään esperantoa käytetään mitä moninaisimmissa yhteyksissä: matkustettaessa, kirjeenvaihdossa (kirje- ja sähköposti), pikaviestimissä, musiikissa, kirjallisuudessa kirjojen käännös- ja alkukielenä, kulttuurivaihdossa ylipäätään, kokouksien työkielenä, siltakielenä eri kielten välillä sekä kielineuvonnassa sen kieliopin ehdottoman säännönmukaisuuden ja havainnollisuuden vuoksi. Merkillepantavaa on myös esperantoksi toimitettujen blogien ja muiden verkkosivustojen voimakas määrällinen kasvu.
Esperantolla on noin tuhat äidinkielistä puhujaa. Suomen ensimmäinen esperantoyhdistys perustettiin Jyväskylään vuonna 1904. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2016 lopussa yksi henkilö, jonka äidinkieleksi on rekisteröity esperanto.
Koska esperanto on keinotekoinen kieli, se ei ole minkään luonnollisen kielen sukulainen. Se on kuitenkin saanut vaikutteita fonologiaansa, kielioppiinsa ja sanastoonsa pääasiassa indoeurooppalaisista kielistä. Esperanton äännejärjestelmään ovat eniten vaikuttaneet slaavilaiset kielet, kun taas perussanasto on johdettu pääosin romaanisista ja jossakin määrin myös germaanisista kielistä.