Liberian dollari

Liberian dollari
$
Liberian dollari (LRD) on Liberian rahayksikkö. Ensimmäinen versio Liberian dollarista otettiin käyttöön jo vuonna 1847, mutta nykyisen muotoisena valuutta on ollut käytössä vuodesta 1937 lähtien. Liberian dollari jakaantuu 100 centiin.

Maa (alue)
  • Liberia
    Liberian tasavalta eli Liberia on valtio Afrikan länsirannikolla. Liberian rajanaapureita ovat Sierra Leone lännessä, Guinea pohjoisessa ja Norsunluurannikko idässä. Liberian pääkaupunki on Monrovia.

    Valtio on perustettu vapautettuja amerikkalaisia ja karibialaisia orjia varten, mutta nykyisin vain viisi prosenttia väestöstä on heidän jälkeläisiään. Nämä hallitsivat maata vuoden 1980 vallankaappaukseen asti. Aikaisemmin Liberian alkuperäisväestöllä ei ollut äänioikeutta. Vuosituhannen vaihteessa maa kärsi kaksi perättäistä sisällissotaa vuosina 1989–1996 sekä 1999–2003. Sotien jäljiltä maan infrastruktuuri on pirstaleina; pääkaupungissakaan ei ole toimivaa sähkö- tai vesijohtoverkkoa, ja jälleenrakennusta vaikeuttavat korruptio, lukutaidottomuus sekä työttömyys.