Valuutta - Iranin rial

Valuutta  >  Iranin rial

Iranin rial

Iranin rial on Iranin rahayksikkö. Se jakaantuu 100 dinariin. Iranissa on käytössä 250, 500 ja 1 000 rialin kolikot ja 100, 200, 500, 1 000, 2 000, 5 000, 10 000, 20 000, 50 000 ja 100 000 rialin setelit. Sen valuuttakoodi on IRR. Liikkeeseen on laskettu myös 2000 ja 5000 rialin arvoisia erikoisrahoja. Lisäksi suurempia summia vaativissa tilanteissa käytetään usein keskuspankin liikkeelle laskemia Iran-shekkejä, arvoltaan 500 000 ja 1000 000 rialia.

Maa (alue)

Iran

Iranin islamilainen tasavalta eli Iran on Lähi-idässä sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Se rajautuu pohjoisessa Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Kaspianmereen, pohjoiskoillisessa Turkmenistaniin, idässä Afganistaniin ja Pakistaniin, etelässä Persianlahteen ja Arabianmereen ja lännessä Irakiin ja Turkkiin. Maan virallinen nimi oli vuoteen 1935 asti Persia. Sen kulttuuri on maailman vanhimpia. Šiialaisuus on valtionuskonto ja persia virallinen kieli. Yli 80 miljoonan asukkaan väestöstä suurin osa on persialaisia, ja suurimmat vähemmistöt ovat azerit, kurdit ja lurit.

Iranin maaperä on epävakaa ja altis maanjäristyksille. Paksuista sedimenttikerroksista löytyy öljyä ja maakaasua. Maan talous perustuu ennen kaikkea öljyvaroihin.

Kieli

Iranian rial (English)  Riyal iraniano (Italiano)  Iraanse rial (Nederlands)  Rial iranien (Français)  Iranischer Rial (Deutsch)  Rial iraniano (Português)  Иранский риал (Русский)  Rial iraní (Español)  Rial irański (Polski)  伊朗里亞爾 (中文)  Iransk rial (Svenska)  Rial iranian (Română)  イラン・リヤル (日本語)  Іранський ріал (Українська)  Ирански риал (Български)  이란 리알 (한국어)  Iranin rial (Suomi)  Rial Iran (Bahasa Indonesia)  Irano rialas (Lietuvių)  Rial (Dansk)  Íránský riál (Česky)  İran riyali (Türkçe)  Ирански ријал (Српски / Srpski)  Iránsky rial (Slovenčina)  Iráni riál (Magyar)  Iranski rijal (Hrvatski)  Irānas riāls (Latviešu)  Rial Iran (Tiếng Việt) 
 mapnall@gmail.com