Kartta - Tšyin alue (Chuyskaya Oblast’)

Tšyin alue (Chuyskaya Oblast’)
Tšüin alue tai Tšuin alue on hallinnollinen alue Kirgisian pohjoisosassa Keski-Aasiassa. Se rajoittuu pohjoisessa Kazakstaniin, kaakossa Issyk-Kulin alueeseen, etelässä Narynin alueeseen, lounaassa Žalal-Abadin alueeseen ja lännessä Talasin alueeseen. Lisäksi alueen sisällä sijaitsee maan pääkaupunki Biškek, joka muodostaa oman hallintoalueensa (shaar). Vaikkei olekaan osa Tšüin aluetta, Biškek toimii Tšüin alueen hallintokeskuksena.

Vuoden 2016 alussa alueen väkiluku oli 887 500, toisen lähteen mukaan 870 319. Alueen suurin kaupunki ja aiempi hallintokeskus (vuosina 2003–2007) on 60 400 asukkaan Tokmok, joka on sijaitsee noin 60 kilometriä Biškekin keskustasta itään.

Tšüin alue jakautuu paikallishallintoa varten suoraan aluehallinnon alaisuudessa olevaan Tokmokin kaupunkiin ja kahdeksaan piiriin. Alueella on kuusi muuta piirihallinnon alaista kaupunkia ja yksi kaupunkityyppinen taajama.

 
Kartta - Tšyin alue (Chuyskaya Oblast’)
Kartta
Google Earth - Kartta - Tšyin alue
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Tšyin alue
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Tšyin alue
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Tšyin alue
OpenStreetMap
Kartta - Tšyin alue - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Tšyin alue - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Tšyin alue - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Tšyin alue - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Tšyin alue - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Tšyin alue - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Tšyin alue - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Tšyin alue - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Tšyin alue - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Tšyin alue - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kirgisia
Kirgisian lippu
Kirgisia, myös Kirgistan tai Kirgisistan ( eli Кыргызста́н), virallisesti Kirgisian tasavalta on sisämaavaltio Keski-Aasiassa. Sen rajanaapurit ovat Kiina, Kazakstan, Tadžikistan ja Uzbekistan. Kirgistan itsenäistyi Neuvostoliiton hajotessa. Maan etelä- ja pohjoisosan välillä on etnisiä jännitteitä, jotka ovat aika ajoin purkautuneet levottomuuksiksi. Itsenäisyyden ajan kaksi ensimmäistä presidenttiä joutuivat eroamaan kansan tyytymättömyyden takia.

Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
KGS Kirgisian som (Kyrgyzstani som) с 2
ISO Kieli
KY Kirgiisin kieli (Kirghiz language)
UZ Uzbekin kieli (Uzbek language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kazakstan 
  •  Kiina 
  •  Tadžikistan 
  •  Uzbekistan