Kartta - San Franciscon kansainvälinen lentoasema (San Francisco International Airport)

San Franciscon kansainvälinen lentoasema (San Francisco International Airport)
San Franciscon kansainvälinen lentoasema on kansainvälinen lentoasema San Franciscossa Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Vuonna 2019 se oli Yhdysvaltain seitsemänneksi vilkkain lentoasema. Lentoasema sijaitsee 13 kilometriä etelään San Franciscosta Millbraen ja San Brunon kaupunkien läheisyydessä San Mateon piirikunnassa. Lentoasema on yhdysväylä kaikkialle Amerikkoihin, Eurooppaan, Aasiaan, ja Australaasiaan.

San Franciscon lentoaseman tavoitteena on alentaa kentän aiheuttamia kasvihuonekaasuja 25 % alemmas kuin ne olivat vuonna 1990. Kentän uskotaan saavuttavan tavoitteensa pian, sillä kasvihuonekaasujen tuotanto oli vuonna 2010 laskenut jo 17 % vuoden 1990 tason alapuolelle. Lentoasemalla on myös alettu käyttämään ekologisempia ajoneuvoja, kuten sähköautoja. Lisäksi kentän aiheuttamia saasteita on pyritty vähentämään istuttamalla lentokentän läheisyyteen tuhansia puita.

Sähkön ja veden osalta San Franciscon lentoasema on pyrkinyt vähentämään aseman vaatimaa sähkön- ja veden kulutusta sekä käyttämään enemmän uusiutuvia luonnonvaroja sähkön tuottamiseksi. Vuonna 2010 lentoaseman sähkönkulutus oli laskenut noin 6,3 % vuoden 2004 kulutukseen verrattuna. Aseman veden kulutus oli vuonna 2010 laskenut muun muassa vuotavien vesijohtojen korjaamisen ansiosta 14 % vuoteen 2004 verrattuna.

Lentoasema on pyrkinyt vähentämään myös aiheuttamiaan meluhaittoja lentokentän lähellä asuville ihmisille. Valtaosa lentokentän lentoliikenteestä ohjataan nykyisin nousemaan ja laskeutumaan San Franciscon lahden yli, minkä ansiosta lentokoneet eivät aiheuta niin suurta melua tiheään asutuilla alueilla. Lisäksi lentoasema on kustantanut vuodesta 1983 lähtien yli 15 000 kentän lähellä sijaitsevan omakotitalon äänieristyksen.

 
 IATA Code SFO  ICAO Code KSFO  FAA Code
 Puhelin  Faksi  Sähköposti
 Kotisivu Hyperlinkki  Facebook  Twitter
Kartta - San Franciscon kansainvälinen lentoasema (San Francisco International Airport)
Kartta
san-francisco-intern...
2925x1964
taxomita.com
San_francisco_intern...
2100x2681
upload.wikimedia.org
SFO_overview_map.png
1400x958
travelwidget.com
FlySFO_Map.jpg
851x813
media.flysfo.com.s3....
pub_aviation-museum-...
838x691
media.flysfo.com
map-bicycle-parking....
850x532
flysfo.proofic.net.s...
map-landing-update_2...
850x527
media.flysfo.com.s3....
san-francisco-intern...
800x543
www.thehappyhypocrit...
SFOmap8-18.png
800x527
media.united.com
10f05e934939f30cff29...
540x687
i.pinimg.com
map_tf_ts_bart.gif
702x514
media.flysfo.com.s3....
sfo_airport_450_wl.p...
450x761
www.airportrentalcar...
San-Francisco-Initer...
600x567
www.mappery.com
SFO_Map_trans_0.png
565x565
bartable.bart.gov
San-Francisco-Airpor...
560x435
s3.amazonaws.com
sfomap.jpg
600x400
flightlineaviationme...
sfo_airport_map-600x...
600x389
csreadingroom-sfo.or...
wag_sfo_terminal_int...
400x568
san-francisco-sfo.wo...
San-Francisco-Intern...
600x373
www.mappery.com
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Kartta - Yhdysvallatgenref.gif
genref.gif
2187x1470
freemapviewer.org
Kartta - Yhdysvallatunited_states.jpg
united_states.jpg
1502x1986
freemapviewer.org
Kartta - YhdysvallatUnited_States_at_night.jpg
United_States_at_nig...
6646x4430
freemapviewer.org
Kartta - Yhdysvallat1181px-United_States_in_North_America_%28relief%29_%28%2Bterritories%29_%28-mini_map%29.svg.png
1181px-United_States...
1181x1185
freemapviewer.org
Kartta - YhdysvallatLandsat_18.gif
Landsat_18.gif
2143x1437
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko 
Airport