Kartta - Oslo (Oslo County)

Oslo (Oslo County)
Oslo on Norjan pääkaupunki ja suurin kaupunki. Se on Norjan poliittinen, taloudellinen ja kulttuurillinen keskus, vaikka valtaa on yritetty hajauttaa myös muualle maahan. Oslossa on noin 702 000 asukasta (2022), joista 28,5 prosenttia on ulkomaalaisia. Oslo muodostaa yksinään samannimisen läänin eli fylken. Vuonna 2013 konsulttiyritys ECA International listasi Oslon maailman kalleimmaksi kaupungiksi. Kaupungin nimi oli vuosina 1624–1877 Christiania ja vuosina 1877/1897–1924 Kristiania.

Suurimmat ulkomaalaisryhmät Oslossa vuonna 2012 olivat pakistanilaiset (22 034), ruotsalaiset (13 665), somalit (12 779) ja puolalaiset (12 180). Väkiluku kasvaa ennätysmäisen nopeaa 1,7 prosentin vuosivauhtia. Muualta kuin länsimaista saapuneita oli Oslossa 14,3 prosenttia sen väestöstä.

Toisaalta jo vuonna 2009 Oslossa oli peruskouluja, joiden oppilaista jopa 97 % oli muita kansallisuuksia kuin norjalaisia, kuten Mortensrundin koulu Søndre Nordstrandissa. Muita alueita Oslossa, joissa muiden kuin norjalaisten peruskouluoppilaiden osuus koululaisista oli yli 90 %, olivat Tøyenin koulu (96 %), Vahlin koulu (94 %) ja Herslebin koulu (94 %) Gamle Oslon hallintoalueella, Rommenin koulu (94 %) ja Stovnerin koulu (90 %) Stovnerissa sekä Granin koulu (93 %) Alnassa. Kaiken kaikkiaan yhdeksässä koulussa ulkomaalaistaustaisten osuus oli vuonna 2009 alle 10 %.

 
Kartta - Oslo (Oslo County)
Kartta
Google - Kartta - Oslo
Google
Google Earth - Kartta - Oslo
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Oslo
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Oslo
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Oslo
OpenStreetMap
Kartta - Oslo - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Oslo - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Oslo - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Oslo - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Oslo - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Oslo - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Oslo - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Oslo - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Oslo - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Oslo - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Norja
Norjan lippu
Norjan kuningaskunta (kirjanorjaksi Kongeriket Norge,, pohjoissaameksi Norgga gonagasriika) eli Norja on perustuslaillinen monarkia Pohjois-Euroopassa.

Maa kuuluu Pohjoismaihin ja Skandinaviaan. Se on Ruotsin länsi- ja Suomen pohjoisnaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan varsinainen Norja (manneralue lähisaarineen) on kolmanneksi suurin Pohjoismaa. Väestöltään Norja on Pohjoismaista neljänneksi suurin. Norjalle kuuluu myös Huippuvuoret ja muita merentakaisia alueita. Vuonot ja vuoret ovat Norjan maiseman keskeisiä elementtejä. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Oslo.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
NOK Norjan kruunu (Norwegian krone) kr 2
ISO Kieli
NO Norjan kieli (Norwegian language)
SE Pohjoissaame (Northern Sami)
FI Suomen kieli (Finnish language)
NN Uusnorja (Nynorsk)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Ruotsi 
  •  Suomi 
  •  Venäjä 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...