Kartta - Mombasan piirikunta (Mombasa)

Mombasan piirikunta (Mombasa)
Mombasan piirikunta on yksi Kenian aluehallinnon maaliskuussa 2013 perustetusta 47 piirikunnasta. Se sijaitsee Kenian kaakkoisosassa Intian valtameren rannalla.

Piirikunnan pinta-ala on 219 neliökilometriä ja väkiluku 939 370 (2009), Piirikunnan keskus on Mombasan suurkaupunki, joka oli vuoden 2009 väestönlaskennassa Kenian toiseksi suurin kaupunki (915 101 as. vuonna 2009). Se sijaitsee linnuntietä noin 440 kilometriä Nairobista kaakkoon.

Piirikunta jakautuu paikallishallinnossa kuuteen vaalipiiriin (constituences: Changamwe, Jomvu, Kisauni, Likoni, Mvita ja Nyali), jotka voidaan jakaa edelleen yhteensä 30 äänestysalueeseen (electoral ward).

 
Kartta - Mombasan piirikunta (Mombasa)
Maa (alue) - Kenia
Kenian lippu
Kenia (swahiliksi ja ), virallisesti Kenian tasavalta on Itä-Afrikassa sijaitseva 56 miljoonan asukkaan valtio, joka rajoittuu kaakossa Intian valtamereen, idässä Somaliaan, pohjoisessa Etiopiaan, luoteessa Etelä-Sudaniin, lännessä Ugandaan ja etelässä Tansaniaan. Entinen brittien siirtomaa oli parikymmentä vuotta yksipuoluevaltio. Puoluerajoja tärkeämpiä ovat olleet heimojen väliset erimielisyydet, jotka ovat ajoittain leimahtaneet väkivaltaisuuksiksi. Talouden kulmakiviä ovat maatalous ja matkailu.

Kenian pinta-ala on 580 367 neliökilometriä. Sillä on maarajaa Etiopian, Somalian, Tansanian ja Ugandan kanssa yhteensä 3 477 kilometriä ja rannikkoa 536 kilometriä.
Kartta - KeniaUn-kenya.png
Un-kenya.png
2367x3092
freemapviewer.org
Kartta - KeniaKenya_counties_map_Labelled.jpg
Kenya_counties_map_L...
1136x1616
freemapviewer.org
Kartta - KeniaKenya_Regions_map.jpg
Kenya_Regions_map.jp...
1871x2503
freemapviewer.org
Kartta - Keniakenya_pol88.jpg
kenya_pol88.jpg
1038x1232
freemapviewer.org
Kartta - KeniaKenya_BMNG.png
Kenya_BMNG.png
1347x1612
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
KES Kenian šillinki (Kenyan shilling) Sh 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
SW Swahilin kieli (Swahili language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Etelä-Sudan 
  •  Etiopia 
  •  Somalia 
  •  Tansania 
  •  Uganda 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...
Museo