Kartta - Minsk (Horad Minsk)

Minsk (Horad Minsk)
Minsk on Valko-Venäjän pääkaupunki ja asukasluvultaan maan suurin kaupunki. Minsk on hallinnollisesti suoraan tasavallan alaisuudessa tasavallan alueiden (maakuntien) tapaan.

Kaupungissa asuu yli 1,9 miljoonaa ihmistä, siellä on 14 yliopistoa ja se on Valko-Venäjän opetuksen ja kulttuurin keskus sekä tärkeä teollisuuskaupunki. Vuonna 2012 kaupungin osuus oli noin neljäsosa koko maan bruttokansantuotteen kertymisessä.

Minsk on myös Minskin alueen (ympäröivä maakunta) ja Minskin piirin keskus. Kaupungissa sijaitsee Itsenäisten valtioiden yhteisön päämaja.

Minskin alueen asutushistoria alkaa viimeistään 800-luvulta. Se oli Kiovan Venäjän hallussa vuoteen 980 mennessä. Kaupungin nimi mainitaan historiallisissa dokumenteissa vasta vuonna 1067, mitä pidetään siksi kaupungin perustamisvuotena. Kronikan mukaan vuoden 1067 maaliskuussa kaupunki tuhottiin Kiovan ruhtinaan ja Polatskin ruhtinaan joukkojen välisessä taistelussa. Kaupungin väestö ja karja hävitettiin perinpohjaisesti myös 1084 ja 35 vuotta myöhemmin.

Kiovan jälkeen kaupunkia hallitsivat liettualaiset ja puolalaiset. Vuonna 1654 Venäjän Aleksei Mihailovitšin joukot valloittivat Minskin. Puolalaiset kaappasivat sen takaisin 1667. Kaupunki kärsi pahoin sotatoimista. Myös suuri Pohjan sota teki tuhoja, kun Ruotsin Kaarle XII ja Venäjän Pietari Suuri valloittivat kaupungin vuosina 1708 ja 1709.

Vuoden 1793 Puolan jaossa Minsk joutui Venäjälle. Venäjä perusteli alueen haltuunottoa ”vaarallisen vallankumouksen” torjumisella. 1800-luvun aikana kaupunkia ja sen kulkuyhteyksiä kehitettiin voimakkaasti. Maan itsenäistymisajatus tuli selkeästi esille joulukuussa 1917 pidetyssä Minskin konferenssissa, ja maaliskuussa 1918 itsenäisyysliike julisti Valko-Venäjän riippumattoman tasavallan syntyneeksi. Ajatus jäi kuitenkin haaveeksi ja alue liitettiin Neuvostoliittoon.

Vuonna 1939 kaupungissa asui runsas 238 000 henkeä. Valkovenäläisiä oli 124 000 (runsas puolet) ja juutalaisia noin 71 000 (vajaa kolmannes). Vuosille 1937–41 ajoittuvat mittavat Stalinin puhdistukset kaupungissa; kymmenien tuhansien ihmisten teloituksista muistuttavat Minskin kehätien pohjoispuolella sijaitsevat Kurapatyn metsän ristit. Toisessa maailmansodassa koko kaupunki vaurioitui pahasti. Saksalaiset miehittäjät surmasivat suuren osan kaupungin väestöstä. Heti kaupungin eteläpuolella sijaitsi sodan aikana Maly Trastsjanets -tuhoamisleiri.

 
Kartta - Minsk (Horad Minsk)
Kartta
Google Earth - Kartta - Minsk
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Minsk
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Minsk
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Minsk
OpenStreetMap
Kartta - Minsk - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Minsk - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Minsk - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Minsk - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Minsk - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Minsk - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Minsk - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Minsk - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Minsk - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Minsk - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Valko-Venäjä
Valko-Venäjän lippu
Valko-Venäjän tasavalta eli Valko-Venäjä (,, lyhyesti Беларусь, Belarus tai Белоруссия, Belorussija) on sisämaavaltio, joka sijaitsee maantieteellisesti keskellä Eurooppaa, mutta kuuluu historiallisesti ja poliittisesti Itä-Eurooppaan. Valkovenäläiset ovat olleet usein alistettuna jonkin voimakkaamman valtion alaisuudessa. Historiansa alussa itäslaavit asuttivat Kiovan Rusiksi kutsuttua valtakuntaa ja sen hajottua itäslaavit jakautuivat pikkuhiljaa omiksi kansoikseen. Tämän jälkeen valkovenäläiset ja nykyiset Valko-Venäjään kuuluvat alueet ovat olleet muun muassa osa Liettuan suuriruhtinaskuntaa, Puola-Liettuaa, Venäjän keisarikuntaa ja Neuvostoliittoa. Läntisen ja itäisen Euroopan raja-alueet ovat olleet useiden sotien taistelukenttiä. Myös Neuvostoliiton vainot ja toisen maailmansodan tuhot näkyvät kerrostumina maan kulttuurissa ja asuinpaikoilla. Valko-Venäjän kaakkoisosassa on paikoin maankäyttörajoituksia Neuvosto-Ukrainassa vuonna 1986 tapahtuneen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta seuranneen radioaktiivisen laskeuman johdosta.

Nykyään Valko-Venäjä on autoritaarinen presidenttijohtoinen tasavalta, jossa asuu noin 9,5 miljoonaa ihmistä. Talouselämä on ollut Neuvostoliiton hajottuakin valtiojohtoista; miltei kaikki maa- ja metsäomaisuus sekä merkittävä osa yritystoiminnasta on valtion hallinnassa. Valko-Venäjää on arvosteltu sen ihmisoikeustilanteen takia.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
BYN Valko-Venäjän rupla (Belarusian ruble) Br 2
ISO Kieli
BE Valkovenäjän kieli (Belarusian language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Latvia 
  •  Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta 
  •  Puola 
  •  Ukraina 
  •  Venäjä