Kartta - Matabeleland North (Matabeleland North Province)

Matabeleland North (Matabeleland North Province)
Matabeleland North on yksi Zimbabwen kahdeksasta provinssista. Se sijaitsee maan länsiosassa, Botswanan vastaisella rajalla. Vuonna 2012 provinssissa oli 749 017 asukasta. Sen pääkaupunki on Lupane. Maan toiseksi suurin kaupunki Bulawayo sijaitsee provinssin etelärajalla, mutta se on muodostanut oman hallintoalueensa vuodesta 1997 alkaen. Provinssin suurimpia nähtävyyksiä ovat Victorian putoukset ja norsuistaan tunnettu Hwangen kansallispuisto.

 
Kartta - Matabeleland North (Matabeleland North Province)
Kartta
Maa (alue) - Zimbabwe
Zimbabwen lippu
Zimbabwen tasavalta eli Zimbabwe on 390 000 neliökilometrin suuruinen noin 15 miljoonan asukkaan sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa Sambian, Mosambikin, Etelä-Afrikan ja Botswanan välissä. Zimbabwen pääkaupunki on noin 2,0 miljoonan asukkaan Harare.

Maa julistautui alun perin itsenäiseksi jo vuonna 1965 Ian Smithin johdolla nimellä Rhodesia. Vuonna 1980 maassa siirryttiin enemmistövaltaan ja sen nimeksi muutettiin Zimbabwe, minkä jälkeen Robert Mugabe hallitsi sitä vuoteen 2017 asti. Tämän jälkeen Emmerson Mnangagwasta tuli maan presidentti.
Kartta - ZimbabweZimbabwe_Topography.jpg
Zimbabwe_Topography....
1326x1159
freemapviewer.org
Kartta - Zimbabwe1014px-Zimbabwe_regions_map.svg.jpg
1014px-Zimbabwe_regi...
1014x825
freemapviewer.org
Kartta - Zimbabweimage.jpg
image.jpg
1398x1740
freemapviewer.org
Kartta - Zimbabwe832px-Zimbabwe_location_map.svg.jpg
832px-Zimbabwe_locat...
832x755
freemapviewer.org
Kartta - ZimbabweZimbabwe_relief_location_map.jpg
Zimbabwe_relief_loca...
1100x998
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
ZWL Zimbabwen dollari (Zimbabwean dollar) 2
ISO Kieli
SN Šonan kieli (Shona language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Botswana 
  •  Etelä-Afrikka 
  •  Mosambik 
  •  Sambia 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...