Martinique on Ranskan merentakainen departementti ja hallintoalue (département d’outre-mer, DOM) Länsi-Intiassa Karibianmerellä. Se on Pienten Antillien saari, ja sen pinta-ala on noin 1 128 neliökilometriä ja asukasluku 397 728 (vuonna 2011). Rantaviivaa on 350 kilometriä. Pääkaupunki on Fort-de-France. Koska Martinique kuuluu Ranskaan, se on myös osa Euroopan unionia ja euroaluetta.
Martinique on kuuluisa kirjailijoistaan ja 1980-luvulla kehittyneestä zouk-musiikista. Vientituotteita ovat muun muassa rommi, sokeri ja ananas.
Ennen eurooppalaisten tuloa Martiniquella asuivat arawakit, jotka saapuivat saarelle noin 400–300 eaa. Myöhemmin saarelle tulivat karibit, jotka kutsuivat saarta nimellä Madinina. Kristoffer Kolumbus oli ensimmäinen saaren havainnut eurooppalainen. Hän löysi saaren vuonna 1493, mutta rantautui saarelle vasta vuonna 1502. Kolumbus antoi saarelle nimen Martinique, Pyhän Martinuksen mukaan. Ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaiset olivat Pierre Belain d’Esnambucin johtama ranskalaisten ryhmä, joka tuli saarelle vuonna 1635. Siirtolaiset perustivat saaren luoteisosaan pienen linnoituksen ja asutuksen, josta kehittyi sittemmin pääkaupunkina toiminut Saint-Pierre. Seuraavana vuonna Ranskan kuningas Ludvig XIII laillisti orjuuden Ranskan Länsi-Intiassa. Orjatyövoiman avulla ranskalaiset vahvistivat saaresta otettaan, ja vuonna 1649 he perustivat Fort-de-Francen linnoituksen saaren eteläosaan. Siirtolaiset ajautuivat pian yhteenottoihin karibien kanssa, kun metsää hakattiin sokeriruokopeltoja varten, ja syttyneen sodan seurauksena karibeja kuoli ja jäljelle jääneet siirrettiin vuonna 1660 saarelta pois. Martinique herätti kiinnostusta myös brittien parissa, ja he miehittivät saarta Napoleonin sotien aikana vuosina 1794–1815. Miehityksen aikana saaren talous kukoisti, kun sokeria myytiin Ranskan sijasta brittien markkinoille. Miehityksen takia saari säästyi myös Ranskan vallankumouksen aiheuttamalta hävitykseltä. Kun britit palauttivat saaren Ranskalle vuonna 1815, maan olot olivat jo rauhoittuneet.
1800-luvulla sokerin hinta alkoi laskea sen liiallisen tuotannon ja sokerijuurikkaan markkinoille tulon vuoksi, minkä seurauksena saaren poliittista elämää hallinneet suurmaanomistajat menettivät poliittista valtaansa ja orjuutta vastustanut Viktor Schoelcherin johtama liike sai puolestaan lisää valtaa. Paljolti Schoelcherin vaikutuksesta orjuus lopetettiin Ranskan Länsi-Intiassa vuonna 1848, ja häntä pidetäänkin paikallisena kansallissankarina. Vuonna 1902 Martinique koki Karibian historian pahimpiin lukeutuneen luonnonkatastrofin, kun Saint-Pierre kaupunki tuhoutui Mont Peléen purkauksessa. Surmansa sai noin 30 000 henkeä, ja sen jälkeen pääkaupungiksi tuli Fort-de-France.
Toisessa maailmansodassa Martinique asettui Vichyn Ranskan puolelle, mutta Yhdysvaltain laivaston saarto pakotti sen kääntymään Vapaan Ranskan puolelle.
Vuonna 1946 Martiniquesta tuli Ranskan merentakainen departementti, ja vuonna 1974 sen hallintoa samankaltaistettiin tavallisten departementtien kanssa. 1970-luvun lopulla alkoi työpaikkojen vähäisyydestä johtunut suurimittainen muutto Ranskan mannermaalle. Vuonna 2007 saarelle osui hurrikaani Dean, joka tuhosi saaren banaanisadon lähes kokonaan. Taloudelliset tappiot olivat noin 240 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, minkä lisäksi kaksi ihmistä kuoli. Martiniquella ja muilla Ranskan Karibian saarilla oli vuonna 2009 suuria työttömyydestä johtuneita mellakoita, joiden takia on sovittu alueelle annettavasta suuremmasta taloudellisesta tuesta.
