Kartta - Färsaaret (Faroe Islands)

Färsaaret (Faroe Islands)
Färsaaret on Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen saariryhmä pohjoisella Atlantin valtamerellä. Färsaarten kahdeksantoista saarta sijaitsevat suunnilleen Skotlannin, Norjan ja Islannin välissä. Niiden yhteispinta-ala on 1 396 neliökilometriä. Saaret ovat muodostuneet noin 55 miljoonaa vuotta sitten. Ne ovat vuoristoisia, ja niillä vallitsee arktinen meri-ilmasto. Kasvillisuus on pääasiassa matalaa, eikä puita ja pensaita ole paljonkaan. Rantakallioilla pesii noin kaksi miljoonaa paria merilintuja.

Saaret asutettiin todennäköisesti 300–500-luvulla, mutta viikingit liittivät ne Norjan yhteyteen 800-luvulla. Tanskan ja Norjan kruunut yhdistettiin vuonna 1380, ja saaret siirtyivät Tanskalle, kun Ruotsi-Norjan unioni korvasi vuonna 1814 Tanska-Norjan. Färsaarelaisten eli färingien kansallistunne voimistui 1800-luvun lopulla, ja itsehallinnon saaret saivat lopulta vuonna 1948. Färsaaret jäivät kalastuspolitiikan takia Euroopan yhteisön ulkopuolelle, vaikka Tanska liittyi siihen vuonna 1973.

Färsaarten hallitsija on Tanskan monarkki. Lainsäädäntövalta on Färsaarten parlamentilla, mutta sen toimivaltaan eivät kuulu kuitenkaan ulko-, turvallisuus-, puolustus-, valuutta- eikä rahapolitiikka. Kalastus on ollut saarten pääelinkeino 1920-luvulta lähtien, ja viennistä noin 85 prosenttia muodostuukin kalatuotteista. Saarten talous onkin sidoksissa kalastukseen, ja pitkän nousukauden jälkeen talous ajautui lamaan 1990-luvun alussa, kun kalansaaliit pienenivät ja kalan markkinahinta laski.

Färsaarilla asui vuoden 2022 toukokuussa 53 882 ihmistä, joista yli 40 prosenttia pääkaupungissa Tórshavnissa. Pääosa asukkaista on skandinaavista ja anglosaksista alkuperää olevia, fääriä puhuvia färingejä. Monet asukkaista muuttavat opiskelemaan ulkomaille, sillä jatko-opiskelumahdollisuudet ovat muuten rajalliset. Vaikka saarilla on pitkät balladi- ja tanssiperinteet, moderni kirjallisuus ja taide kehittyivät vasta 1900-luvulla. Färsaarten kansallisurheilulaji on soutu, joka on osa saarten kulttuurihistoriaa. Färsaaret on saanut kielteistä julkisuutta vuotuisen valaanpyyntiperinteensä (grindadráp) vuoksi, jossa satoja pallopäävalaita ajetaan rantaan kyläläisten tapettaviksi.

Färsaaret sijaitsevat Pohjois-Atlantin ja Norjanmeren välissä. Lähin maa-alue on Skotlantiin kuuluvat Shetlandinsaaret, jonne on matkaa vähän yli 300 kilometriä. Islanti on Färsaarista noin 450:n ja Norja 675:n kilometrin päässä. Saaristoon kuuluu 18 saarta, ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 1 396 neliökilometriä. Suurin on Streymoy, jonka pinta-ala on 374 neliökilometriä.

Färsaaret syntyivät noin 55 miljoonaa vuotta sitten, kun lukuisat tulivuorenpurkaukset muodostivat laajan basalttitasangon, jota myöhemmin viimeisin jääkausi muovasi. Vuoristoisia saaria hallitsevat kaakosta luoteeseen kulkevat harjanteet ja samansuuntaiset vuonot, lahdet ja salmet. Basalttikerrostumat ovat kallistuneet voimakkaasti kaakkoon, joten länsi- ja luoteisrannoilla on korkeita törmiä mutta idässä ja kaakossa rannat viettävät loivasti mereen. Saarten vesistöt koostuvat pienistä järvistä ja joista. Suurin järvi on Sørvágsvatn, jonka pinta-ala on 3,6 neliökilometriä.

Färsaaria ympäröi noin 21 000 neliökilometrin laajuinen mannerjalusta. Skotlannista Grönlantiin kulkeva selänne jakaa Färsaarten merialueet kahteen osaan. Saarten lounaispuolella on useita matalikkoja, mutta koillispuolella Färsaarten merialueet jatkuvat Norjanmeressä 3 000 metrin syvyyteen. Färsaarten merialueiden pintavedet ovat pääosin lämpimiä ja suolapitoisia, ja ne virtaavat Atlantilta Norjanmereen. Alueen pohjoisosiin vaikuttaa arktista merivettä tuova Itä-Islannin merivirta. Vuorovesi-ilmiö vaikuttaa voimakkaasti Färsaarilla ja sekoittaa ympäri vuoden mannerjalustan vesiä. Koska Färsaaret on kahden merialtaan välissä, siihen vaikuttaa niiden molempien vuorovedet. Tästä syystä salmen vastakkaiset päät saattavat olla vuoroveden eri vaiheissa, mikä aiheuttaa salmiin voimakkaita vuorovesivirtoja.

 
Kartta - Färsaaret (Faroe Islands)
Kartta
Google Earth - Kartta - Färsaaret
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Färsaaret
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Färsaaret
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Färsaaret
OpenStreetMap
Kartta - Färsaaret1398px-Faeroe_Islands_Regions_map.svg.png
1398px-Faeroe_Island...
1398x1333
freemapviewer.org
Kartta - FärsaaretFaroe_map_with_villages%2C_streets%2C_straits%2C_firths%2C_ferry_harbours_and_major_moutains.png
Faroe_map_with_villa...
1584x2121
freemapviewer.org
Kartta - Färsaaret2000px-Map_of_the_Faroe_Islands_en.svg.png
2000px-Map_of_the_Fa...
2000x2624
freemapviewer.org
1747_Bowen_Map_of_th...
2110x3000
upload.wikimedia.org
Faeroe_Islands_Regio...
2500x2384
upload.wikimedia.org
karte-1-1035.gif
1500x1969
www.welt-atlas.de
faroe-islands-map-0....
1188x1591
www.orangesmile.com
Faroe-Islands-Map.pn...
1188x1591
mappery.com
faroeislands.jpg
1050x1604
www.footiemap.com
Map_of_faroe_islands...
1433x1068
upload.wikimedia.org
Map_of_faroe_islands...
1433x1068
upload.wikimedia.org
rl3c_fo_faroe-island...
779x1754
www.ginkgomaps.com
political-simple-map...
850x948
maps.maphill.com
faroe-islands-map.jp...
700x1075
www.planetware.com
Faroe%20Islands%20%2...
707x1024
photos1.blogger.com
mapF02-Faroe-Islands...
800x632
postcard.pics-sydney...
Faroe_islands_map_wi...
600x800
upload.wikimedia.org
Map_suduroyarfjordur...
600x800
upload.wikimedia.org
800px-Map_of_faroe_i...
800x596
upload.wikimedia.org
faroe_islands_1970.j...
528x804
www.mapcruzin.com
faroese.jpg
694x532
web.cn.edu
faroese.jpg
694x532
web.cn.edu
Faroe-islands-map.jp...
500x565
cruisingoutpost.com
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Airport