Kartta - Brussels South Charleroi Airport

Brussels South Charleroi Airport
 
 IATA Code CRL  ICAO Code EBCI  FAA Code
 Puhelin +32 (0)71 251 211  Faksi  Sähköposti
 Kotisivu Hyperlinkki  Facebook  Twitter
Kartta - Brussels South Charleroi Airport
Maa (alue) - Belgia
Belgian lippu
Belgian kuningaskunta eli Belgia on länsieurooppalainen liittovaltio. Sen naapurimaat ovat Ranska, Saksa, Alankomaat ja Luxemburg. Belgian pääkaupunki on Bryssel, jossa sijaitsee myös huomattava osa Euroopan unionin keskushallinnosta. Belgian pinta-ala on noin 30 500 neliökilometriä ja asukasluku on 11,5 miljoonaa. Asukkaista suurin osa on katolilaisia. Belgia on jakautunut kahteen merkittävään kieliyhteisöön, pohjoiseen hollanninkieliseen Flanderiin ja eteläiseen ranskankieliseen Valloniaan. Maan kolmas virallinen kieli on saksa.

Belgian keskeinen sijainti Euroopassa nyky-Ranskan ja Saksan välissä on tehnyt sen alttiiksi suurvaltojen valtapyrkimyksille antiikin Rooman ajoista asti. Nykyisen Belgian aluetta ovat hallinneet niin Kaarle Suuri kuin Habsburgitkin. Belgia itsenäistyi 1800-luvulla ja sillä oli siirtomaita Afrikassa. Maailmansodissa se oli jälleen suurvaltojen välisten kiistojen näyttämönä, ja sotien jälkeen se oli perustamassa Natoa ja Euroopan unionia.
Kartta - BelgiaBelgium_relief_location_map.jpg
Belgium_relief_locat...
1136x988
freemapviewer.org
Kartta - BelgiaSatellite_image_of_Belgium_in_July_2001.jpg
Satellite_image_of_B...
1108x919
freemapviewer.org
Kartta - BelgiaBegium.png
Begium.png
2400x1944
freemapviewer.org
Kartta - Belgia1650px-Map_of_Belgium.svg.png
1650px-Map_of_Belgiu...
1650x1344
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
NL Hollannin kieli (Dutch language)
FR Ranskan kieli (French language)
DE Saksan kieli (German language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Alankomaat 
  •  Luxemburg 
  •  Ranska 
  •  Saksa