Kartta - Boyer Ahmadī ja Kohkīlūyeh (Kohgiluyeh and Boyer-Ahmad Province)

Boyer Ahmadī ja Kohkīlūyeh (Kohgiluyeh and Boyer-Ahmad Province)
Boyer Ahmadī ja Kohkīlūyeh on yksi Iranin 31 provinssista. Se sijaitsee maan lounaisosassa. Provinssin pääkaupunki on Yāsūj. Vuonna 2011 provinssissa eli 658 629 asukasta.

Provinssin pinta-ala on 15 504 neliökilometriä. Se kuuluu henkeä kohti lasketun BKT-osuuden (13 284 EUR/as. vuonna 2012) perusteella Iranin talouden tuottavimpiin alueisiin.

Provinssissa oli alkuvuonna 2013 yhteensä kahdeksan aliprovinssitason hallintoaluetta (šahrestan), jotka jakautuivat 19 piirikuntaan (bakhsh). Näissä oli 17 kaupunkia ja 45 alimman aluehallinnollisen tason maaseutupiiriä (dehestan, kyläyhteisö ympäristöineen). Aliprovinssitason jako oli seuraava:

* Basht

* Bahmaee

* Boyerahmad

* Cheram

* Dena

* Kohgiluyeh

* Gachsaran 
Kartta - Boyer Ahmadī ja Kohkīlūyeh (Kohgiluyeh and Boyer-Ahmad Province)
Maa (alue) - Iran
Iranin lippu
Iranin islamilainen tasavalta eli Iran on Lähi-idässä sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Se rajautuu pohjoisessa Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Kaspianmereen, pohjoiskoillisessa Turkmenistaniin, idässä Afganistaniin ja Pakistaniin, etelässä Persianlahteen ja Arabianmereen ja lännessä Irakiin ja Turkkiin. Maan virallinen nimi oli 21. maaliskuuta 1935 asti Persia. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen maan koko nimi on ollut Iranin islamilainen tasavalta. Alueen kulttuuri on maailman vanhimpia. Šiialaisuus on valtionuskonto ja persia (farsi فارسی) maan virallinen kieli. Yli 80 miljoonan asukkaan väestöstä suurin osa on persialaisia, ja suurimmat vähemmistöt ovat azerit, kurdit ja lurit.

Iranin kallioperä on epävakaa ja altis maanjäristyksille. Paksuista sedimenttikerroksista löytyy maaöljyä ja maakaasua. Maan talous perustuu ennen kaikkea öljyn vientituloihin. Kansallisen öljy-yhtiön National Iranian Oil Companyn (NIOC) mukaan Iranilla on maailman suurimmat maaöljy- ja maakaasuvarat. CIA:n World Factbookin mukaan Iran on maaöljyvaroissa maailman neljänneksi suurin ja maakaasuvaroissa toiseksi suurin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
IRR Iranin rial (Iranian rial) ï·¼ 2
ISO Kieli
KU Kurdi (Kurdish language)
FA Persian kieli (Persian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Afganistan 
  •  Armenia 
  •  Azerbaidžan 
  •  Mesopotamia 
  •  Pakistan 
  •  Turkki 
  •  Turkmenistan