Kartta - Bangladesh

Bangladeshin lippu

Bangladeshin kansantasavalta eli Bangladesh, on valtio Etelä-Aasiassa. Lukuun ottamatta lyhyttä rajaa Myanmarin kanssa maan kaakkoisosassa ja Bengalinlahtea maan eteläpuolella Bangladesh on kokonaisuudessaan Intian ympäröimä. Yhdessä Intian Länsi-Bengalin osavaltion kanssa maa muodostaa Bengalin etnis-kielellisen alueen. Nimi Bangladesh tarkoittaa ”Bengalin valtiota” ja kirjoitetaan bengaliksi বাংলাদেশ (lausutaan ).

Bangladeshin rajat määriteltiin Intian jaon yhteydessä, kun siitä tuli Pakistanin itäinen osa (Itä-Pakistan), 1 600 kilometrin päässä emämaastaan. Huolimatta yhteisestä uskonnosta alueiden etniset ja kielelliset eroavaisuudet, Länsi-Pakistanin apaattisen hallituksen lisäksi, johtivat Bangladeshin itsenäistymiseen vuonna 1971 šeikki Mujibur Rahmanin hallinnassa. Verisessä Bangladeshin itsenäisyyssodassa maata tuki Intia. Itsenäistymisen jälkeiset vuodet ovat olleet poliittisesti epävakaita, ja maassa on ollut kolmentoista eri valtionjohtajan lisäksi ainakin neljä vallankaappausta.

Bangladeshin väkiluku on maailman kahdeksanneksi suurin, mutta maan 144 000 neliökilometrin suuruinen alue sijoittuu maailmassa vasta 94. sijalle. Bangladesh onkin yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista, ja pieniä kaupunki- tai saarivaltioita lukuun ottamatta kaikkein tiheimmin asuttu. Se on myös maailman kolmanneksi suurin muslimienemmistöinen valtio, mutta Bangladeshin muslimiväestö on kuitenkin jonkin verran Intian muslimivähemmistöä pienempi. Maantieteellisesti Bangladeshia hallitsee hedelmällinen Gangesin–Brahmaputran suisto: maa kokee vuosittaisia monsuunitulvia ja trooppiset hirmumyrskyt ovat yleisiä. Bangladesh on perustajajäsenenä SAARC:ssa (South Asian Association for Regional Cooperation) ja BIMSTECissa (Bay of Bengal Initiative for Multi-Sectoral Technical and Economic Cooperation) sekä jäsenenä Islamilaisessa yhteistyöjärjestössä ja D-8:ssa (Developing 8 Countries).

Jäänteet sivilisaatiosta laajemmalla Bengalin alueella ovat 4 000 vuotta vanhat. Tähän aikaan aluetta asuttivat dravidalaiset, tiibetiläis-burmalaiset ja austroaasialaiset kansat. Sanan Bangla tai Bengali tarkkaa alkuperää ei tiedetä, mutta sen uskotaan tulleen Bang-nimiseltä dravidaheimolta, joka asettui alueelle noin vuonna 1000 eaa. Indoarjalaisten saapumisen jälkeen Gangaridain kuningaskunta muodostui viimeistään 7. vuosisadalla eaa. Se yhdistyi myöhemmin Biharin kanssa Magadha- ja Maurya-valtakunniksi; tämän jälkeen Bengali oli osa Gupta-valtakuntaa 200–500-luvuilla. Valtakunnan romahdettua bengalilainen Shashanka perusti vaikuttavan, joskin lyhytaikaisen kuningaskunnan. Sekasortoisen vaiheen jälkeen buddhalainen Pala-dynastia hallitsi aluetta neljänsadan vuoden ajan. Tätä seurasi lyhytaikaisempi hindulaisen Sena-dynastian valtakausi. Islam saapui Bengaliin 1100-luvulla sufilaisten lähetyssaarnaajien mukana, ja seuranneet muslimivalloitukset auttoivat uskonnon levittäytymistä koko alueelle. Bakhtiyar Khalji, turkkilainen kenraali, voitti Sena-dynastian Lakshman Senin ja valloitti suuren osan Bengalia. Sulttaanien ja feodaaliherrojen dynastiat hallitsivatkin aluetta seuraavien vuosisatojen ajan. 1500-lukuun mennessä Suurmogulien valtakunta sai Bengalin hallintaansa, ja Dhakasta tuli merkittävä Mughal-hallinnon paikallinen keskus.

Eurooppalaiset kauppiaat saapuivat Bengaliin 1400-luvun lopulla. Heidän vaikutusvaltansa kasvoi, kunnes Englannin Itä-Intian kauppakomppania otti Bengalin haltuunsa Plasseyn taistelun jälkeen vuonna 1757. Vuoden 1857 verinen Sepoykapina johti vallan siirtymiseen Yhdistyneen kuningaskunnan kruunulle, jonka edustajana toimi Intian kenraalikuvernööri. Siirtomaahallinnon aikana Intian niemimaa kärsi useita kertoja nälänhädästä, joista pahimpiin kuului kolme miljoonaa uhria vaatinut Bengalin nälänhätä (1943).

Vuosina 1905–1911 Bengalia yritettiin jakaa kahteen alueeseen, Dhakan toimiessa itäisen alueen pääkaupunkina. Kun Intia jakautui kahtia vuonna 1947, myös Bengali jaettiin uskonnollisten rajojen mukaan: läntiset osat liittyivät Intiaan ja itäinen osa Pakistaniin Itä-Bengalin provinssiksi (joka nimettiin myöhemmin uudelleen Itä-Pakistaniksi), pääkaupunkinaan Dhaka.

Vuonna 1950 Itä-Bengalissa toteutettiin maauudistus, joka lakkautti feodaalisen zamindari-järjestelmän. Kuitenkin, idän väestöllisestä ja taloudellisesta painoarvosta huolimatta, Pakistanin hallitusta ja armeijaa piti suureksi osaksi hallussaan länsiosan eliitti. Vuoden 1952 kieliliike oli ensimmäinen merkki Pakistanin kahden osan välisestä kitkasta. Tyytymättömyys keskushallitukseen talous- ja kulttuuriasioissa kasvoi seuraavan vuosikymmenen kuluessa, ja sosialistisesta awamiliitosta tuli bengalinkielisen väestön keskeinen poliittinen äänitorvi. Se agitoi autonomian puolesta 1960-luvulla, ja vuonna 1966 sen presidentti Mujibur Rahman vangittiin. Hänet päästettiin vapaaksi vuonna 1969 odottamattoman kansannousun jälkeen.

Vuonna 1970 massiivinen sykloni tuhosi Itä-Pakistanin rannikkoa, ja keskushallitus vastasi alueen hätään huonosti. Bengaliväestön viha kasvoi, kun Mujibur Rahmania ("Mujib"), jonka johtama awamiliitto voitti enemmistön vuoden 1970 parlamenttivaaleissa, estettiin astumasta virkaansa. Lavastettuaan neuvottelut Mujibin kanssa presidentti Yahya Khan pidätti hänet 25. marraskuuta 1971, ja käynnisti operaatio Searchlightin, pitkitetyn sotilaallisen hyökkäyksen Itä-Pakistaniin. Yahyan keinot olivat verisiä, ja sodan väkivalta johti lukuisiin siviiliuhreihin. Väkivallan tärkeimmät kohteet olivat alueen älymystö ja hindulainen väestö. Noin kymmenen miljoonaa ihmistä pakeni naapurimaahan Intiaan. Arviot uhrien kokonaismäärästä vaihtelevat kolmensadan tuhannen ja kolmen miljoonan välillä. Suurin osa awamiliiton johtajista pakeni maasta ja perusti pakolaishallituksen Kolkataan, Intiaan. Bangladeshin itsenäisyyssota kesti yhdeksän kuukauden ajan. Sissiliike Mukti Bahini sai lopulta tukea Intian armeijalta joulukuussa 1971, ja Jagjit Singh Auroran komennossa armeija sai voiton Pakistanista 16. joulukuuta ottaen yli 90 000 sotavankia Intian-Pakistanin sodassa.

Itsenäistymisensä jälkeen Bangladeshista tuli parlamentaarinen demokratia, ja Mujibista sen pääministeri. Vuoden 1973 vaaleissa sosialistis-islamilainen awamiliitto voitti ehdottoman enemmistön. Maanlaajuinen nälänhätä syntyi Bangladeshiin vuosina 1973 ja 1974, ja vuoden 1975 alussa Mujib aloitti sosialistisen yksipuoluejärjestelmän juuri muodostamansa BAKSAL-liittonsa kanssa. 15. elokuuta 1975 keskitason sotilasupseerit tappoivat Mujibin ja hänen perheensä.

Sarja verisiä vallan- ja vastavallankaappauksia seuraavina kolmena kuukautena kulminoituivat kenraali Ziaur Rahmanin valtaannousuun; hän palautti monipuoluejärjestelmän ja perusti Bangladeshin nationalistipuolueen (BNP:n). Zian valtakausi päättyi, kun armeija salamurhasi hänet vuonna 1981. Bangladeshin seuraava merkittävä johtaja oli kenraali Hossain Mohammad Ershad, joka nousi valtaan verettömässä vallankaappauksessa vuonna 1982 ja hallitsi vuoteen 1990, jolloin hänet syöstiin vallasta kansannousussa. Tämän jälkeen Bangladesh on ollut parlamentaarinen demokratia. Zian leski, Khaleda Zia, johti BNP:n vaalivoittoihin vuosina 1991 ja 2001 sekä toimi pääministerinä vuosina 1991–1996 sekä 2001–2006. Abdur Rahman Biswas toimi presidenttinä 1991–1996. Häntä edelsi ja seurasi Shahabuddin Ahmed. Sheikh Hasina, yksi Mujibin tyttäristä ja awamiliiton johtaja, toimi pääministerinä vuosina 1996–2001. Maa kärsii yhä valtavasta korruptiosta, epäjärjestyksestä ja poliittisesta väkivallasta.