Kartta - Alabama

Alabama
Alabama ([alabama], amerikkalaisittain [ˌælə'bæmə]) on Yhdys­valtain osa­valtio, joka kuuluu kulttuurisesti etelä­valtioihin. Sen pääkaupunki on Mont­gomery. Osavaltion väki­luku vuonna 2014 oli noin 4,8 miljoonaa.

Alabama on saanut nimensä Alabama­joen mukaan, jonka puolestaan nimesivät varhaiset eurooppalaiset tutkimus­matkailijat intiaani­heimon mukaan.

Alabama rajoittuu idässä Georgian osa­valtioon, pohjoisessa Tennesseehen, lännessä Mississippiin ja etelässä Floridaan. Etelä­osastaan Alabamalla on myös meren­rantaa Meksikon­lahteen Alabama­joen ja Tembigbee­joen suisto­alueella Mobilen kaupungin kohdalla.

Alabaman maasto muodostuu Meksikon­lahden laakeista rannikko­tasangoista ja niiden pohjois­puolelle levittäytyvistä kukkuloista. Osa­valtion korkein kohta on Cheha-vuori, 734 metriä.

Vuoden kuuminta aikaa on heinä-elo­kuu, jolloin keski­määräinen päivän ylin lämpötila on Birming­hamissa lähellä 33 celsius­astetta. Viileintä on tammi­kuussa, keski­määräinen alin yksi celsius­astetta.

 
Kartta - Alabama
Kartta
Google Earth - Kartta - Alabama
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Alabama
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Alabama
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Alabama
OpenStreetMap
1876_Map_of_Alabama_...
4920x6189
upload.wikimedia.org
1833_Map_of_Alabama_...
3542x4653
upload.wikimedia.org
Alabama.jpg
2160x4036
railroadfan.com
Alabama-political-ma...
2378x3309
www.yellowmaps.com
Alabama-elevation-ma...
2378x3309
www.yellowmaps.com
alabama1915.jpg
2144x3271
www.usgwarchives.net
1848_Map_of_Alabama_...
2267x2876
upload.wikimedia.org
house_dist.jpg
1839x3052
alabamamaps.ua.edu
Alabama-printable-ma...
1641x2749
www.yellowmaps.com
AlabamaMap_1850.jpg
1870x2339
api.ning.com
1850alstate.jpg
1870x2339
www.usgwarchives.net
ptac_area_map.png
1573x2764
al-ptac.org
Alabama-Road-Map.gif
1540x2484
mappery.com
Alabama-Road-Map.gif
1540x2484
www.mappery.com
alabama-county-map.g...
1412x2484
www.ezilon.com
Map_of_Alabama_NA.pn...
2122x1640
upload.wikimedia.org
alabama-physical-map...
1412x2427
www.ezilon.com
alabama-map.jpg
1170x1875
www.alabama-map.org
Mapa-Topografico-de-...
1450x1274
mapas.owje.com
Alexander-City-Map.j...
1450x1274
mappery.com
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko