Kartta - Ala-Sleesian voivodikunta (Lower Silesian Voivodeship)

Ala-Sleesian voivodikunta (Lower Silesian Voivodeship)
Ala-Sleesian voivodikunta on yksi Puolan kuudestatoista voivodikunnasta. Se sijaitsee maan lounaisosassa. Ala-Sleesian voivodikunnan pääkaupunki on Wrocław.

Voivodikunnassa on arviolta 2 904 207 asukasta (vuonna 2015), ja sen pinta-ala on 19 946,74 neliökilometriä.

Voivodikunnassa on 91 kaupunkia ja kuntaa.

 
Kartta - Ala-Sleesian voivodikunta (Lower Silesian Voivodeship)
Maa (alue) - Puola
Puolan lippu
Puolan tasavalta eli Puola on valtio Keski-Euroopan itäosassa Itämeren etelärannalla. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, lounaassa Tšekki, etelässä Slovakia, kaakossa Ukraina, idässä Valko-Venäjä ja koillisessa Liettua ja Venäjään kuuluva Kaliningradin alue. Puolan pääkaupunki on Varsova. Maan pinta-ala on 312 679 neliökilometriä, ja siellä asuu noin 38 miljoonaa ihmistä. Sudeettien ja Karpaattien vuoria lukuun ottamatta Puola on jääkausien muovaamaa hedelmällistä tasankoa, jota halkovat Veiksel ja Oder sivujokineen.

Puola on saanut nimensä varhaiskeskiajalla läntisessä Puolassa asuneesta polaanien heimosta. Polaanien nimi puolestaan juontuu mahdollisesti sanasta pole (pelto).
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
PLN Puolan zloty (Polish złoty) zÅ‚ 2
ISO Kieli
PL Puolan kieli (Polish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta 
  •  Saksa 
  •  Slovakia 
  •  Tšekki 
  •  Ukraina 
  •  Valko-Venäjä 
  •  Venäjä 
Airport