Sloveeni

Sloveeni
Puhuttua sloveenia. Sloveeni (omakielinen nimi: slovenski jezik tai slovenščina) on eteläslaavilaisiin kieliin kuuluva indoeurooppalainen kieli. Sen lähimpiä sukulaiskieliä ovat serbokroaatti ja molisenkroatia. . Sitä puhuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä Sloveniassa sekä naapurimaissa Italiassa, Unkarissa ja Itävallassa.

Kielellä on virallisen kielen asema Sloveniassa ja Euroopan unionissa. Lisäksi kielellä on virallisen vähemmistökielen asema Italiassa ja Itävällassa.

Kieltä kirjoitetaan latinalaisin aakkosin. Raamattu käännettiin kokonaisuudessaan sloveeniksi vuonna 1584.

Sloveeni jakaantuu kymmeniin murteisiin, jotka eroavat toisistaan niin paljon, että ymmärtäminen saattaa olla vaikeaa. Esimerkiksi itäisimmällä prekmurščinan tai prekmursko narečje -murteella, jota puhutaan Prekmurjessa ja Unkarissa, on noin 80 000 puhujaa. Sillä oli myös 200 vuoden ajan 1900-luvun alkuun asti oma kirjallinen traditionsa ja sanomalehdistö. Toinen standardi-sloveniasta merkittävästi eroava murre oli rozajanski langač, jota puhuttiin Resian laaksossa Italian Udinessa.

Standardi-slovenia eli ns. uusi slovenia luotiin 1800-luvun puolivälissä. Se perustuu alun perin 1500-luvulla Ljubljanassa puhuttuun kieleen, jolla Primož Trubar julkaisi ensimmäisen kirjan vuonna 1550 ja jolle Jurij Dalmatin käänsi Raamatun 1584. Kieltä vakiinnutti Jernej Kopitar vuoden 1809 kieliopillaan, mutta sen jälkeen monien sanojen oikeinkirjoitusta muutettiin vielä muinaiskirkkoslaavia vastaavaksi ja kieleen otettiin muiden slaavilaisten kielten ja kirkkoslaavin mukaiset monikkomuodot.

Maa (alue)
  • Italia
    Italian tasavalta eli Italia (ital. Italia) on tasavalta Etelä-Euroopassa Välimereen työntyvällä Apenniinien niemimaalla ja lähisaarilla.

    Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 59,2 miljoonaa.
  • Itävalta
    Itävalta, virallisesti Itävallan tasavalta , on sisämaavaltio Keski-Euroopassa. Se koostuu yhdeksästä osavaltiosta. Itävallan naapurimaat ovat lännessä Liechtenstein, Sveitsi ja Italia, etelässä Slovenia, idässä Unkari sekä pohjoisessa Slovakia, Saksa ja Tšekki.

    Itävallan maiseman tunnusomaisia piirteitä ovat Alpit ja Tonava.