Grönlannin kieli

Grönlannin kieli
Puhuttua grönlantia Grönlanti (omakielinen nimi kalaallisut) on kieli, jota puhutaan Grönlannissa. Se kuuluu eskimo-aleuttilaisen kielikunnan eskimokielten ryhmään ja tämän inuittikielten alaryhmään.

Kieli jakautuu kolmeen päämurteeseen: pohjoiseen, läntiseen ja itäiseen. Läntistä grönlantia, murteista puhutuinta, jota kutsutaan nimellä kalaallisut, käytetään Grönlannin virallisena kielenä. Pohjoista murretta, inuktunia puhutaan Qaanaaqin (Thule) ympäristössä ja se on lähimpänä Kanadan inuktitutia. Grönlantia puhuu noin 54 000 ihmistä eli sillä on puhujia enemmän kuin kaikilla muilla eskimo-aleuttilaisilla kielillä yhteensä. Kielen katsotaan kuitenkin olevan uhanalainen.

Kieltä kirjoitetaan latinalaisin aakkosin. Raamattu käännettiin kokonaisuudessaan grönlanniksi vuonna 1900.

Vuonna 2009 voimaan tulleen itsehallintolain mukaan grönlanti on Grönlannin ainoa virallinen kieli.

Maa (alue)
  • Grönlanti
    Grönlanti (grönlanniksi Kalaallit Nunaat, tanskaksi Grønland) on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välissä. Maantieteellisesti Grönlanti kuuluu Pohjois-Amerikkaan, hallinnollisesti se on Tanskan itsehallinnollinen osa. Virallinen kieli on inuittikieliin kuuluva grönlannin kieli.

    Valtaosa Grönlannin yli kahden miljoonan neliökilometrin pinta-alasta on jäätikön peitossa. Saaren noin 57 000 asukasta keskittyvät jäättömälle 350 000 neliökilometrin laajuiselle alueelle, jolla voidaan harjoittaa jopa maanviljelyä. Kalastus ja metsästys ovat aina olleet tärkeitä elinkeinoja Grönlannissa.