Salomonsaarten dollari

Salomonsaarten dollari
$
Dollari (ISO 4217 koodi: SBD) on ollut Salomonsaarten virallinen valuutta vuodesta 1977. Yleensä siitä käytetään lyhennystä "$" tai vaihtoehtoisesti "SI$", joka erottaa sen muista dollarivaluutoista. Valuutta jakaantuu 100 senttiin.

Ennen Salomonsaarten dollaria maassa käytettiin muiden maiden valuuttoja. Yleisimmin käytettiin Australiassa tuolloin käytössä olleita puntia. Salomonsaaret oli kuitenkin myös julkaissut oman vastaavan setelisarjansa, jota kutsuttiin nimellä Salomonsaarten punta.

Kun Salomonsaaret siirtyivät imperialistisen Japanin hallintaan, Tyynenmeren punnasta tuli maan virallinen valuutta sotien päättymiseen saakka. Vuonna 1966 Australian dollari otettiin käyttöön punnan sijasta virallisena valuuttana ja sitä käytettiin Salomonsaarilla vuoteen 1976 asti.

Valtion itsenäistyessä vuonna 1977 julkaistiin Salomonsaarten dollari, joka otettiin käyttöön Australian dollarin valuuttakurssilla. Vuoteen 1979 näiden kahden dollarivaluutan kurssi pysyi samana, mutta sen jälkeen Salomonsaarten dollari on heikentynyt nopeasti. Nykyään yksi Salomonsaarten dollari vastaa noin 15 Australian senttiä.

Maa (alue)
  • Salomonsaaret
    Salomonsaaret on saaristovaltio Tyynellämerellä. Maantieteellisesti se on osa Melanesiaa ja sijaitsee Papua-Uuden-Guinean itäpuolella suureksi osaksi Salomonin saaristossa. Salomonsaaret koostuu yli 990 saaresta, joiden yhteispinta-ala on yli 28 000 neliökilometriä ja asukasluku vuoden 2011 arvion mukaan 571 890. Maan pääkaupunki on yli 60 000 asukkaan Honiara, joka sijaitsee Guadalcanalin saarella. Valtaosa maan väestöstä on melanesialaisia ja uskonnoltaan kristittyjä. Salomonsaaret joutui Ison-Britannian siirtomaaksi 1800-luvun lopulla ja itsenäistyi 7. heinäkuuta 1978. Toisen maailmansodan aikana saarilla käytiin merkittäviä taisteluita Japanin ja Yhdysvaltojen välillä. Salomonsaaret kuuluu nykyään Kansainyhteisöön.

    Ilmakuva Salomonsaarilta Salomonsaaret muodostuu pitkästä saariryhmästä, joka ulottuu yli 1 500 kilometriä Papua-Uudesta-Guineasta kaakkoon. Salomonsaaret kuuluu eteläisen Tyynenmeren suurimpiin saaristoihin ja sijaitsee noin 1,3 miljoonan neliökilometrin vesialueella. Salomonsaarten yli 990 saaresta yli 320 on asutettuja. Suurimmat saaret ovat Guadalcanal (5 336 km²), Malaita (3 840 km²), Santa Isabel (3 380 km²), Choiseul (3 200 km²), Makira (3 188 km²) ja New Georgia (2 145 km²). Maapinta-alaa Salomonsaarilla on yhteensä yli 27 000 neliökilometriä. Guadalcanalilla sijaitsee maan korkein vuorenhuippu Mount Makarakombu (2 447 m). Suuremmilla saarilla on erinäisiä tulivuoria, joista osa on aktiivisia. Monet pienemmistä saarista ovat hiekan ja palmupuiden peittämiä atolleja. Alue on geologisesti aktiivista, ja pieniä maanjäristyksiä tapahtuu usein. Rennell on maailman suurin koralliatolli ja saaren itäosa kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.