Valuutta - Renminbi

Valuutta  >  Renminbi

Renminbi

¥ or 元
Renminbi (, kirjaimellisesti kansan raha) on Kiinan kansantasavallan virallinen valuutta, jota laskee liikkeeseen Kiinan keskuspankki. Renminbi ei kuitenkaan ole käytössä Kiinan erityishallintoalueilla Hongkongissa ja Macaossa, vaan niissä on omat rahayksiköt, Macaossa pataca sekä Hongkongissa Hongkongin dollari.

Valuutan rahayksikkö on juan. Kotuksen mukaan pinyiniin perustava muoto yuan on kuitenkin myös oikein. Renminbin virallinen ISO 4217 -lyhenne on CNY, vaikka siitä yleisesti käytetäänkin myös ISO-standardin vastaisesti lyhennysmuotoa "RMB".

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF päätti ottaa perusyksikkö juanin osaksi kansainvälistä valuuttakoriaan muiden reservivaluuttojen joukkoon lokakuussa 2016.

Renminbi on nykyisin vapaasti vaihdettavissa normaalissa rahaliikenteessä, mutta ei ole merkittävä valuuttakaupassa. Kiinan kansantasavallan tavoitteena on täysi vaihdettavuus valuutalleen, mutta vuoden 1998 Aasian talouskriisi ja niin sanottu kuuma raha väijyvät peikkoina vaihdettavuuden takana.

8. huhtikuuta 2008 euron ja CNY:n suhde oli * 1 € = 10,99 ¥

8. tammikuuta 2010 euron ja CNY:n suhde oli * 1 € = 9,32 ¥

12. helmikuuta 2013 euron ja CNY:n suhde oli * 1 € = 8,45 ¥

6. lokakuuta 2015 euron ja CNY:n suhde oli * 1 € = 6,88 ¥

10. heinäkuuta 2017 euron ja CNY:n suhde oli * 1 € = 7,75 ¥

Renminbin perusyksikkö on juan (元, yuán), joka kirjoitetaan seteleissä ja kolikoissa perinteisellä merkillä 圆 väärennösten vaikeuttamiseksi. Yksi juan jakaantuu 10 jiaohon (角, jiǎo) ja 100 feniin (分, fēn). Renminbin suurin seteli on 100 juania ja pienin kolikko 1 fen.

Maa (alue)

Kiina

Kiinan kansantasavalta, josta yleensä käytetään nimitystä Kiina (yksinkertaistetut merkit: 中国, perinteiset merkit: 中國, pinyin: Zhōngguó), on maa Itä-Aasiassa. Kiina on noin 1,4 miljardilla asukkaallaan väkiluvultaan maailman suurin maa ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin Venäjän ja Kanadan jälkeen. Suurin osa Kiinan pinta-alasta on varsinaiseen Kiinaan kuulumattomia, harvaan asuttuja alueita (Sinkiang, Sisä-Mongolia, Qinghai, Tiibet ja Mantšuria), ja suurin osa maan väestöstä asuu Varsinaisen Kiinan alueella. Kiinan naapurimaita ovat Intia, Nepal, Bhutan, Myanmar, Laos, Vietnam, Venäjä, Korean demokraattinen kansantasavalta, Pakistan, Mongolia, Kirgisia, Tadžikistan, Afganistan ja Kazakstan.

Kiina on hallitusmuodoltaan kansantasavalta, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue (KKP). Talousjärjestelmältään se ei enää kuitenkaan ole kommunistinen, vaan ”sosialistinen markkinatalous”, joka on eräänlainen yhdistelmä suunnitelmataloutta ja markkinataloutta. Ihmisoikeudet ovat Kiinassa yhä heikkoja. Lehdistön suoja on olematon, aktivisteja ja juristeja katoilee ja ainakin satojatuhansia uiguureja on kadonnut uudelleenkoulutusleireille, joilla uiguureja kidutetaan ja pidetään nälässä.

Kieli

Renminbi (English)  Renminbi cinese (Italiano)  Chinese renminbi (Nederlands)  Yuan (Français)  Renminbi (Deutsch)  Renminbi (Português)  Китайский юань (Русский)  Renminbi (Español)  Renminbi (Polski)  人民币 (中文)  Renminbi (Svenska)  Yuan renminbi (Română)  人民元 (日本語)  Юань Женьміньбі (Українська)  Китайски юан (Български)  런민비 (한국어)  Renminbi (Suomi)  Renminbi (Bahasa Indonesia)  Juanis (Lietuvių)  Renminbi (Dansk)  Čínský jüan (Česky)  Renminbi (Türkçe)  Женминби (Српски / Srpski)  Renminbi (Eesti)  Čínsky jüan (Slovenčina)  Renminbi (Magyar)  Renminbi (Hrvatski)  เหรินหมินปี้ (ไทย)  Renminbi (Slovenščina)  Juaņa (Latviešu)  Κινεζικό γουάν (Ελληνικά)  Nhân dân tệ (Tiếng Việt) 
 mapnall@gmail.com