Papua-Uuden-Guinean kina

Papua-Uuden-Guinean kina
K
Kina (valuuttatunnus PGK) on Papua-Uuden-Guinean rahayksikkö. Yksi kina jakautuu sataan toeaan. Kina otettiin käyttöön 19. huhtikuuta 1975 hieman ennen maan itsenäistymistä, jolloin se korvasi aiemmin käytetyn Australian dollarin. 1. marraskuuta 2010 yksi euro vastasi 3,69881 kinaa. Osa setelirahoista on valmistettu polymeeristä.

Maa (alue)
  • Papua-Uusi-Guinea
    Papua-Uuden-Guinean itsenäinen valtio eli Papua-Uusi-Guinea on saarivaltio Melanesiassa. Se muodostuu Uuden-Guinean saaren itäosasta sekä sen lähettyvillä olevista pienemmistä saarista. Se sijaitsee Australian pohjoispuolella lounaisella Tyynellämerellä, juuri päiväntasaajan eteläpuolella. Muut naapurivaltiot ovat Indonesia, jolle Uuden-Guinean läntinen puolisko eli Länsi-Uusi-Guinea kuuluu, sekä meren erottamina Mikronesian liittovaltio pohjoisessa ja Salomonsaaret kaakossa. Valtion noin kuusi miljoonaa asukasta puhuvat satoja eri kieliä, sillä asutus on pitkään ollut keskittynyt pieniin eristyneisiin kyliin. Britannia, Saksa ja Australia hallitsivat aluetta 1900-luvulta 1970-luvulle.

    Vuonna 1975 itsenäistynyt valtio kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön. Maakaasu-, öljy- ja kultavarojen hyödyntäminen on vaivalloista, joten maatalous on edelleen tärkein tulonlähde.