Valuutta - Meksikon peso

Valuutta  >  Meksikon peso

Meksikon peso

$
Peso Mexicano tai Peso on Meksikon nykyinen rahayksikkö. Sen symbolina käytetään merkkiä "$". Toisinaan käytetään myös lyhennettä Mex$ erotuksena Yhdysvaltain dollarista. Peso jakautuu sataan centavoon, jonka tunnuksena on "¢". Nykyinen ISO 4217-lyhenne Meksikon pesolle on MXN . Ennen vuoden 1993 rahauudistusta käytettiin lyhennettä "MXP".

Meksikon peso oli virallisena valuuttana suurimmassa osassa Pohjois-Amerikkaa ennen kuin Yhdysvaltain dollaria alettiin painaa vuonna 1785.

Voimakkaan inflaation vuoksi vuoden 1993 alussa otettiin käyttöön uusi peso, joka on 1000 vanhaa pesoa.

Maa (alue)

Meksiko

Meksiko ( tai Méjico ), virallisesti Meksikon yhdysvallat, on Pohjois-Amerikan eteläosassa sijaitseva 119,5 miljoonan asukkaan maa, jonka rajanaapureita ovat Yhdysvallat, Belize ja Guatemala. Maan pääkaupunki on México, josta käytetään usein myös englanninkielistä versiota Mexico City. Meksiko on asukasluvultaan maailman suurin espanjankielinen maa. Se on Pohjois-Amerikan maista pinta-alaltaan kolmanneksi ja asukasluvultaan toiseksi suurin.

Meksiko sijaitsee Pohjois- ja Etelä-Amerikan välisellä kannaksella Sen pohjoinen rajanaapuri on Yhdysvallat, ja kaakossa sitä rajoittavat Guatemala ja Belize. Läntisellä ja eteläisellä rannikolla on Tyynimeri ja itäisellä rannikolla Meksikonlahti ja Karibianmeri. Meksikon eteläisimmät osat kuuluvat Keski-Amerikkaan, mutta suurin osa maasta on Pohjois-Amerikassa.

Kieli

Mexican peso (English)  Peso messicano (Italiano)  Mexicaanse peso (Nederlands)  Peso mexicain (Français)  Mexikanischer Peso (Deutsch)  Peso mexicano (Português)  Мексиканское песо (Русский)  Peso mexicano (Español)  Peso meksykańskie (Polski)  墨西哥比索 (中文)  Mexikansk peso (Svenska)  Peso mexican (Română)  メキシコ・ペソ (日本語)  Мексиканський песо (Українська)  Мексиканско песо (Български)  멕시코 페소 (한국어)  Meksikon peso (Suomi)  Peso Meksiko (Bahasa Indonesia)  Meksikos pesas (Lietuvių)  Mexické peso (Česky)  Meksika pesosu (Türkçe)  Мексички пезос (Српски / Srpski)  Mexikói peso (Magyar)  Meksički pezo (Hrvatski)  Peso México (Tiếng Việt) 
 mapnall@gmail.com