Valuutta - Japanin jeni

Valuutta  >  Japanin jeni

Japanin jeni

¥
Jeni (, eli "Pyörä") on Japanin rahayksikkö ja yksi maailman merkittävimmistä valuutoista. Jenin kansainvälinen valuuttakoodi (ISO 4217) on JPY. Jenistä käytetään kansainvälisesti symbolia ¥.

Jeni otettiin Japanissa käyttöön Meiji-hallinnon aikana vuonna 1871. Jeni sidottiin kultakantaan, ja yhden jenin arvoksi määrättiin puolitoista grammaa kultaa.

Meiji-restauraatiota edeltäneellä Edo-kaudella Japanissa oli käytössä useita rahajärjestelmiä. Restauraation aikaan vuonna 1868 luotiin kansallinen paperiraha dajiyōkan satsu, jonka yksikkö oli ryō. Se ei kuitenkaan saavuttanut laajaa luottamusta.

Uusilla eurooppalaistyylisillä, lyödyillä metallirahoilla pyrittiin yksinkertaistamaan sekavaa rahajärjestelmää ja lisäämään luottamusta hallinnon rahapolitiikkaan. Ensimmäiset jenirahat olivat 20 jenin kultakolikko, yhden jenin kultakolikko ja yhden jenin hopeakolikko. Hopeakolikko tarkoitettiin ulkomaankauppaan, kultakolikot Japanin sisäiseen rahaliikenteeseen.

Jenin seteleissä on japanin keskuspankin johtajan leima.

1870-luvulla yksittäiset pankit julkaisivat jenimääräisiä setelirahoja. Japanin valtionpankki perustettiin 1882, ja se alkoi julkaista kansallisia jeniseteleitä vuodesta 1885 alkaen. Vuonna 1897 jenin arvo kullassa pienennettiin puoleen entisestä. Muiden kuin valtionpankin setelien käyttö kiellettiin 1899. Jenin sidos kultakantaan purettiin 1942.

Tällä hetkellä (2010) Japanissa on käytössä 1, 5, 10, 50, 100 ja 500 jenin kolikoita sekä 1 000, 2 000, 5 000 ja 10 000 jenin seteleitä. Lisäksi joukko vanhoja seteleitä kelpaa edelleen maksuvälineiksi. Ensimmäiset nykyiset kolikot on otettu käyttöön 1955, uusin on vuonna 2000 liikkeelle laskettu 500 jenin kolikko.

Uusimmat setelirahat otettiin käyttöön 1. marraskuuta 2004. Toista kertaa jenin historiassa seteleissä esiintyy nainen.

1000 jenin setelissä on bakteriologi Hideyo Noguchin kuva, 5000 jenin setelissä kirjailija Ichiyō Higuchin kuva ja 10 000 jenin setelissä kasvatustieteilijä Yukichi Fukuzawan kuva. Rahat uudistettiin ennen kaikkea turvallisuusominaisuuksien lisäämiseksi.

2000 jenin seteli esiteltiin vuonna 2000. Se on käypä maksuväline, mutta niitä esiintyy maassa hyvin harvassa. 2000 jenin seteliä koristaa etupuolella Okinawan Shurei-portti. Kääntöpuolella puolestaan on tyylitelty kuva Genjin tarinan kirjoittajasta, Murasaki Shikibusta.

Maa (alue)

Japani

Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman kymmenenneksi suurin, yli 127 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.

Kieli

Japanese yen (English)  Yen (Italiano)  Japanse yen (Nederlands)  Yen (Français)  Yen (Deutsch)  Iene (Português)  Иена (Русский)  Yen (Español)  Jen (Polski)  日圓 (中文)  Yen (Svenska)  Yen (Română)   (日本語)  Єна (Українська)  Японска йена (Български)  일본 엔 (한국어)  Japanin jeni (Suomi)  Yen (Bahasa Indonesia)  Jena (Lietuvių)  Yen (Dansk)  Japonský jen (Česky)  Japon yeni (Türkçe)  Јапански јен (Српски / Srpski)  Jaapani jeen (Eesti)  Jen (Slovenčina)  Japán jen (Magyar)  Japanski jen (Hrvatski)  เยน (ไทย)  Jen (Slovenščina)  Japānas jena (Latviešu)  Γιεν (Ελληνικά)  Yên Nhật (Tiếng Việt) 
 mapnall@gmail.com