Irakin dinaari

Irakin dinaari
عد
Irakin dinaari (IQD) on Irakin rahayksikkö, joka on ollut käytössä vuodesta 1932 lähtien. Tuolloin se luotiin korvaamaan maassa aiemmin käytössä ollut Intian rupia. Valuutan arvo sidottiin Irakissa aluksi Englannin puntaan, mutta vuonna 1959 muuntokohteeksi vaihdettiin edelleenkin käytössä oleva Yhdysvaltain dollari. Seteleiden ulkoasua on maassa muutettu kahdesti: ensin vuonna 1990 ja viimeisimmän kerran vuonna 2003.

Irakin dinaari jakaantuu 1000 filsiin. 27. marraskuuta 2022 yksi euro oli 1 517,70 Irakin dinaaria eli yksi dinaari oli 0,00066 euroa.

Maa (alue)
  • Mesopotamia
    Mesopotamia eli Kaksoisvirtainmaa tai Kaksoisvirranmaa on historiallinen alue Välimeren itäpuolella.

    Alue käsittää lähinnä nykyisen Irakin alueen sekä Syyrian itäosan ja Turkin kaakkoisosan.