Kartta - Xieng Khouang (provinssi) (Xiangkhouang)

Xieng Khouang (Xiangkhouang)
Xieng Khouang on Laosin provinssi, joka sijaitsee maan keskiosassa. Sen pinta-ala on 14 751 neliökilometriä. Vuoden 2015 väestönlaskennassa maakunnassa oli noin 245 000 asukasta. Sen pääkaupunki on Phonsavan, joka on myös ainoa yli 10 000 asukkaan kaupunki.

Provinssi tunnetaan Ruukkujen tasangosta, jolla on suuria esihistoriallisia ruukkuja yli 90 ryhmänä.

Xieng Khouang sijaitsee korkeiden vuorten ympäröimänä kahden kauppareitin risteyksessä. Sen kautta on kuljettu Vietnamin keskiosiin ja Thaimaan koillisosaan. Provinssi koostuu kahdeksasta piirikunnasta: Paek, Phaxay, Phoukoot, Kham, Nong Hét, Khoun, Thathom ja Mokmai. Khounin piirikunta sijaitsee muita alempana, noin 600 metrissä. Muut provinssin osat ovat yli tuhannen metrin korkeudessa, joten kesät ovat viileitä, mutta talvet voivat olla yllättävän kylmiä. Lämpimintä on maalis-huhtikuussa, jolloin keskimääräinen päivän ylin lämpötila on 28 asteen vaiheilla. Kylmintä on joulu- ja tammikuussa, keskimääräinen alin lämpötila noin kahdeksan astetta. Sateet ovat runsaimpia toukokuusta elokuuhun, 200-300 mm kuukaudessa. Marraskuun ja helmikuun välisellä kuivalla kaudella ei sada juuri lainkaan.

Provinssin alueella on useita kuumia lähteitä. Nong Tang -jörven läheisyydessä on satoja buddhan patsaita, vanhoja temppeleitä ja luolien muodostama labyrintti.

 
Kartta - Xieng Khouang (Xiangkhouang)
Maa (alue) - Laos
Laosin lippu
Laosin demokraattinen kansantasavalta eli Laos on 7,1 miljoonan asukkaan sisämaavaltio Kaakkois-Aasiassa. Sen rajanaapureita ovat Thaimaa, Myanmar (entinen Burma), Kiina, Vietnam ja Kambodža. Maa on köyhä ja vuoristoinen. Laos on entinen Ranskan siirtomaa ja virallisesti sosialistinen valtio, jonka kulttuuria sävyttää buddhalaisuus. Laosin sademetsissä elää harvinaisia eläinlajeja.

Laosin nimi laon kielellä on Muang Lao [laau]. Kun Laos oli Ranskan vallassa, ranskalaiset kirjoittivat maan nimen monikossa les Laos. Tämä kirjoitusasu on vakiintunut myös muihin kieliin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
LAK Laosin kip (Lao kip) â‚­ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
LO Laon kieli (Lao language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Khmerin tasavalta 
  •  Kiina 
  •  Myanmar 
  •  Thaimaa 
  •  Vietnam 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...