Kartta - Tasmania

Tasmania
Tasmania (palawa kaniksi lutruwita ) on Australialle kuuluva saari ja Australian osavaltio. Se sijaitsee Australian mantereen itäosan eteläpuolella 240 kilometriä mantereesta, josta 240 kilometriä leveä Bassinsalmi sen erottaa. Tasmanian väkiluku oli 509 965 vuoden 2016 väestönlaskennassa ja sen pinta-ala on 68 018 km². Tasmanian pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Hobart. Tasmania on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan pienin Australian osavaltio.

Tasmania muistuttaa muodoltaan sydäntä. Tasmania on vuoristoista aluetta. Se kuuluu geologisesti Australian Kordillieereihin. Saaren korkein huippu on 1 617 metriä korkea Mount Ossa. Kaksi tärkeintä jokijärjestelmää ovat Derwent kaakossa ja South Esk koillisessa. Lisäksi saarella on useita pienempiä jokijärjestelmiä. Saaren keskiosan ylängöllä on yli 4 000 järveä, joista suurin osa on melko matalia. Suurimmat ovat Great Lake ja Lake Saint Chair. Tätä Tasmanian maisemaa on verrattu Suomeen. Useat järvistä ovat vesivoimaloita varten luotuja tekojärviä. Suurin osa maaperästä on hapanta ja vähäravinteista. Saaren kaakkoisosassa sijaitsevat Tasmanian erämaat ovat lähes asumattomia ja ne ovat yksi UNESCOn maailmanperintöluettelon suojelukohteista.

 
Kartta - Tasmania
Kartta
Google Earth - Kartta - Tasmania
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Tasmania
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Tasmania
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Tasmania
OpenStreetMap
Kartta - Tasmania - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Tasmania - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Tasmania - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Tasmania - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Tasmania - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Tasmania - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Tasmania - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Tasmania - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Tasmania - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Tasmania - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Australia
Australian lippu
Australia eli Australian yhteisö on valtio eteläisellä pallonpuoliskolla. Australia on ainoa valtio, joka kattaa kokonaisen mantereen. Australian nimi tulee latinan sanasta australis, ’eteläinen’. Australian lähivaltioita ovat pohjoisessa Indonesia, Itä-Timor ja Papua-Uusi-Guinea, koillisessa Salomonsaaret ja Vanuatu ja kaakossa Uusi-Seelanti.

Australian väkiluku oli vuonna 2018 noin 25 miljoonaa, ja se on keskittynyt enimmäkseen suuriin rannikkokaupunkeihin: Sydneyyn, Melbourneen, Brisbaneen, Perthiin ja Adelaideen. Aboriginaaleja eli Australian alkuperäisasukkaita on koko väestöstä 2,2 prosenttia.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
AUD Australian dollari (Australian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)