Kartta - Tanger-Tetouan-Al Hoceima

Tanger-Tetouan-Al Hoceima
Tanger-Tetouan-Al Hoceima on yksi Marokon 12 alueesta.

Tanger-Tetouan-Al Hoceima sijaitsee Marokon pohjoisosassa. Siellä oli asukkaita vuonna 2014 noin 3,5 miljoonaa. Alueen pääkaupunki on Tanger.

Alueella on rannikkoa sekä Välimeren että Atlantn puolella, ja siellä sijaitsevat Marokon suosituimmat rantalomakohteet.

 
Kartta - Tanger-Tetouan-Al Hoceima
Maa (alue) - Marokko
Marokon lippu
Marokon kuningaskunta (, berberiksi 120px) eli Marokko on valtio Afrikan luoteisosassa. Marokon rajanaapureina ovat pohjoisessa Espanja, idässä Algeria ja etelässä Mauritania (jos Länsi-Sahara lasketaan osaksi Marokkoa). Marokolla on pitkä rantaviiva, joka ulottuu Atlantin valtamereltä Gibraltarinsalmen kautta Välimerelle asti. Marokon eteläinen raja on kiistanalainen. Marokko pitää Länsi-Saharan aluetta omanaan ja on pitänyt hallinnassaan suurinta osaa alueesta vuodesta 1975 lähtien.

Marokon virallinen uskonto on islam Muslimien osuus väestöstä on 99 %. Maan viralliset kielet ovat arabia ja berberikieli tamazight, mutta ranskan kieltä käytetään yleisesti ja etenkin hallinnollisissa asioissa. Maa on Ranskan entinen siirtomaa. Marokon kuninkaalla on laajat valtaoikeudet.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
MAD Marokon dirhami (Moroccan dirham) د م. 2
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Algeria 
  •  Länsi-Sahara 
  •  Espanja 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...