Kartta - Sédhioun alue (Région de Sédhiou)

Sédhioun alue (Région de Sédhiou)
Sédhioun alue on hallintoalue Senegalin lounaisosassa. Sen hallinnollinen keskus on Sédhioun kaupunki. Alueen pinta-ala on 7 330 neliökilometriä. Asukkaita on 452 994 henkeä (vuonna 2013, väestönlaskenta).

Sédhioun alue käsittää 3,7 % Senegalin pinta-alasta. Se rajoittuu idässä Koldan ja lännessä Ziguinchorin alueisiin, pohjoisessa Gambiaan sekä etelässä Guinea-Bissauhun.

Alueen läpi virtaavat Casamance ja sen sivujoki Soungrougrou. Seutu kuuluu Sudanin–Guinean ilmastovyöhykkeeseen. Vuotuinen sademäärä on noin 1 000 millimetriä.

Vuonna 2008 perustettu alue jakaantuu kolmeen departementtiin, jotka ovat Bounkiling, Goudomp ja Sédhiou. Kyliä on yhteensä 920.

Alueella asuu 3,35 % Senegalin väestöstä. Kaupunkiväestön osuus on 19,2 %. Asukkaat ovat mandinkoja, balanteja, mankanjoja, dioloja ja fulbeja.

Seudun pääelinkeino on maanviljely. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi, riisi ja maissi. Myytäväksi kasvatetaan maapähkinää, puuvillaa ja seesamia. Lisäksi harjoitetaan karjanhoitoa, kalastusta, käsityöammatteja ja kaupankäyntiä. Liikenneyhteydet ovat heikot. Matkailupalveluja on lähinnä Sédhioussa ja Diendéssä.

 
Kartta - Sédhioun alue (Région de Sédhiou)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Sédhioun alue
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Sédhioun alue
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Sédhioun alue
OpenStreetMap
Kartta - Sédhioun alue - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Sédhioun alue - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Sédhioun alue - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Sédhioun alue - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Sédhioun alue - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Sédhioun alue - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Sédhioun alue - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Sédhioun alue - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Sédhioun alue - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Senegal
Senegalin lippu
Senegalin tasavalta eli Senegal on valtio läntisessä Afrikassa. Sen pinta-ala on 196 722 neliökilometriä ja väkiluku 18 miljoonaa. Maan pääkaupunki on Dakar, jossa on asukkaita noin kaksi miljoonaa. Senegal on Afrikan läntisin valtio ja sen naapurivaltiot ovat Gambia, Guinea-Bissau, Guinea, Mali ja Mauritania.

Nimensä Senegal on saanut Senegaljoesta. Gambia ja Gambiajoki jakavat Senegalia alueellisesti kahtia. Alueet poikkeavat toisistaan maantieteellisesti, kulttuurillisesti ja etnisesti.
Kartta - SenegalSenegal_location_map_Topographic.jpg
Senegal_location_map...
1217x916
freemapviewer.org
Kartta - Senegal1266px-Regions_of_Senegal.svg.jpg
1266px-Regions_of_Se...
1266x954
freemapviewer.org
Kartta - SenegalSenegal_Topography.jpg
Senegal_Topography.j...
1047x686
freemapviewer.org
Kartta - SenegalSenegalOMC.jpg
SenegalOMC.jpg
930x689
freemapviewer.org
Kartta - SenegalSenegal_regions.jpg
Senegal_regions.jpg
900x676
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
FR Ranskan kieli (French language)
WO Wolofin kieli (Wolof language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Gambia 
  •  Guinea 
  •  Guinea-Bissau 
  •  Mali 
  •  Mauritania 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...