Kartta - Sámos (Dimos Samos)

Sámos (Dimos Samos)
Sámos (aiemmin myös Σάμω, Sámo) on Kreikan saari, joka kuuluu Pohjoisen Egean saariin. Saaren pinta-ala on 477,94 km² ja asukasluku (vuonna 2011). Hallinnollisesti saari kuuluu Sámoksen alueyksikköön ja Pohjois-Egean saarten alueeseen. Saaren pääkaupunki on Sámoksen kaupunki.

Sámoksen etelärannikkoa [[Kérkis-vuorelle päin

Sámos sijaitsee Ikaríanmeressä Egeanmeren pohjoisosassa, ja se on Pohjoisen Egean saarten kolmanneksi suurin saari. Kreikan saarista se on kahdeksanneksi suurin. Saari sijaitsee vain vajaan parin kilometrin päässä Turkin rannikosta, joka on lähimmillään saaren kaakkoispuolella. Saaren länsipuolella sijaitsee Ikarían saari, lounaispuolella Foúrnoin saariryhmä, etelässä Agathonísi sekä hieman kauempana Leipsoí-saaret ja Pátmos. Aivan Sámoksen eteläpuolella sijaitsee pieni Samiopoúlan saari eli ”Pieni Sámos”.

Saaren pituus on noin 45 kilometriä ja suurin leveys noin 19 kilometriä. Sámoksen nimi viittaa saaren ja erityisesti sen rantojen korkeuteen. Saarella on korkeita vuoria erityisesti sen länsi- ja keskiosissa. Länsipäässä sijaitsee saaren korkein vuori Kérkis eli Kerketéas ( m), keskiosassa toiseksi korkein vuori Karvoúnis eli Ámpelos ( m). Sámos on aina ollut hyvin vehreä saari.

Sámoksen kaupunki ja Vathý ilmasta

 
Kartta - Sámos (Dimos Samos)
Kartta
Google Earth - Kartta - Sámos
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Sámos
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Sámos
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Sámos
OpenStreetMap
Kartta - Sámos - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Sámos - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Sámos - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Sámos - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Sámos - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Sámos - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Sámos - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Sámos - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Sámos - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Sámos - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...