Kartta - Surabaya

Surabaya
Surabaya on Indonesian toiseksi suurin kaupunki Jakartan jälkeen. Surabayan asukasluku on yli 2,3 miljoonaa (2016). Se sijaitsee Jaavan saarella, ja se on Itä-Jaavan provinssin pääkaupunki.

Surabayassa on kuumaa ympäri vuoden, syys-marraskuussa keskimääräinen ylin lämpötila on 33 astetta, muulloin 30-31 astetta. Eniten sataa tammikuussa, vähiten heinä-lokakuussa.

Surabayan tärkeimpiä vientituotteita ovat muun muassa sokeri, tupakka sekä kahvi. Kaupungissa on useita yliopistoja, joista merkittävin on Airlanggan yliopisto. Lentoliikennettä palvelee Juandan kansainvälinen lentoasema.

13. toukokuuta 2018 itsemurhapommittajat iskivät kaupungissa kolmeen kristittyjen kirkkoon. Lisäksi yksi pommi räjähti asuintalossa jo valmisteluvaiheessa. Seuraavana päivänä tehtiin toinen pommi-isku pääpoliisiasemalle. Pommittajat olivat kolmesta perheestä ja pommittajien joukossa oli jopa perheiden 9-vuotiaat lapset.

 
Kartta - Surabaya
Kartta
Google Earth - Kartta - Surabaya
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Surabaya
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Surabaya
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Surabaya
OpenStreetMap
Surabaya-Tourist-Map...
2303x3307
mappery.com
surabaya-map-0.jpg
2362x2932
www.orangesmile.com
surabaya-map.png
2037x3213
www.eastjava.com
eastjava-map.png
2700x2000
www.eastjava.com
East-Java-Tourism-Ma...
2700x2000
mappery.com
East-Java-Tourism-Ma...
2700x2000
www.mappery.com
surabaya.gif
2780x1800
www.mirror.unpad.ac....
peta-surabaya.jpg
1932x2574
www.indotravelers.co...
maps-bmc-logistics.j...
2066x2191
romailprincipe.files...
indonesia_pol98.jpg
1448x1034
www.worldportsource....
kota%2Bsurabaya.jpg
911x1600
3.bp.blogspot.com
kota%2Bsurabaya.jpg
911x1600
3.bp.blogspot.com
kota%252Bsurabaya.jp...
911x1600
3.bp.blogspot.com
kota+surabaya.jpg
911x1600
3.bp.blogspot.com
surabaya_map_copy.jp...
1280x1024
www.indoweb.org
indonesia_rel_2002.j...
1377x926
images.nationmaster....
soerabaja_1897.jpg
895x1364
www.themapdatabase.c...
Peta_soerabaja_1897....
895x1364
upload.wikimedia.org
jiunkpe-ns-mmedia-18...
895x1364
digilib.petra.ac.id
Peta_soerabaja_1897....
895x1364
en.academic.ru
Maa (alue) - Indonesia
Indonesian lippu
Indonesian tasavalta eli Indonesia on valtio Kaakkois-Aasiassa. Se koostuu 17 508 saaresta ja on maailman suurin saarivaltio. Suurimmat saaret ovat Sumatra, Jaava ja Sulawesi sekä Borneo. Indonesian väkiluku on yli 270 miljoonaa. Se on asukasluvultaan maailman neljänneksi suurin valtio ja suurin muslimienemmistöinen maa. Indonesia on valtiomuodoltaan tasavalta, jolla on vaaleilla valittu parlamentti ja presidentti. Maan pääkaupunki on Jakarta. Indonesialla on maarajaa kolmen valtion, Papua-Uuden-Guinean, Itä-Timorin ja Malesian, kanssa, sillä Uuden-Guinean ja Timorin saaret on jaettu kahden ja Borneo kolmen valtion kesken. Muita valtioita sen lähialueilla ovat Singapore, Filippiinit, Australia ja Intian Andamaanien ja Nikobaarien territorio.

Indonesian saaristo on ollut kaupalle merkittävä alue ainakin 600-luvulta lähtien, jolloin Srivijaya-kuningaskunta muodosti kauppayhteyksiä Kiinaan ja Intiaan. Indonesian historiaan ovat vaikuttaneet sen luonnonrikkauksia havitelleet suurvallat. Intian vaikutuksesta hindulaiset ja buddhalaiset kuningaskunnat kukoistivat alueella ajanlaskun alusta lähtien. Muslimikauppiaat toivat Indonesiaan islamin, ja eurooppalaiset suurvallat taistelivat löytöretkikaudella keskenään saadakseen monopolin Maustesaarten eli Molukkien kauppaan. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945, 350 vuotta kestäneen Alankomaiden siirtomaavallan päätyttyä, Indonesia sai itsenäisyyden. Sen jälkeen maan historia on ollut myrskyisä, sillä vaikeuksia ovat tuoneet luonnonkatastrofit, korruptio, separatismi, demokratisoitumisen kompastelu ja nopeat talousmuutokset. Tasavalta perustettiin 1950; ensimmäinen presidentti oli Sukarno.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
IDR Indonesian rupia (Indonesian rupiah) Rp 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
NL Hollannin kieli (Dutch language)
ID Indonesian kieli (Indonesian language)
JV Jaavan kieli (Javanese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Malesia 
  •  Itä-Timor 
  •  Papua-Uusi-Guinea