Kartta - Simferopolin kansainvälinen lentoasema (Simferopol International Airport)

Simferopolin kansainvälinen lentoasema (Simferopol International Airport)
Simferopolin kansainvälinen lentoasema ) on Ukrainan Krimin autonomisen tasavallan Simferopolissa sijaitseva kansainvälinen lentoasema. Lentoasema on noin 13 kilometriä Simferopolin ydinkeskustan luoteispuolella. Toukokuussa 2015 Ukrainan korkein neuvosto uudelleennimesi lentoaseman Amet-khan Sultanin mukaan Amet-khan Sultanin kansainväliseksi lentoasemaksi.

Vuonna 2013 lentoasema oli matkustajamäärän perusteella Ukrainan kolmanneksi vilkkain lentoasema.

Venäläismiehityksen johdosta lentoasema virallisesti suljettiin. Käytännössä venäläinen miehityshallinto avasi lentokentän miehittäjämaan sisäiselle lentoliikenteelle ja Simferopolin lentoasemaa käytti vuonna 2014 venäläislähteen mukaan 2 800 000 lentomatkustajaa. Sittemmin lentoliikenne Venäjän lentoasemilta Simferopoliin on kasvanut edelleen. Lentoaseman omistus on siirtynyt Venäjän valtiojohtoon läheisessä yhteydessä olevan, "Putinin pankkiiriksi" luonnehditun miljardööri Juri Kovaltšukin ja hänen lähipiirinsä hallintaan. Rossija-pankin pääomistaja Kovaltšuk on ollut kesästä 2014 lähtien sekä EU:n että Yhdysvaltain pakotelistalla osallisuudestaan Ukrainan konfliktiin ja liiketoimintaan miehitetyillä alueilla. Lentoasemalle on rakennettu uusi, alkuvuonna 2018 avattu matkustajaterminaali.

 
 IATA Code SIP  ICAO Code UKFF  FAA Code
 Puhelin +380 (652) 295516  Faksi +380 (652) 274343  Sähköposti
 Kotisivu Hyperlinkki  Facebook  Twitter
Kartta - Simferopolin kansainvälinen lentoasema (Simferopol International Airport)
Maa (alue) - Ukraina
Ukrainan lippu
Ukraina on valtio Itä-Euroopassa. Ukraina on pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin ja samalla suurin kokonaan Euroopassa oleva maa ja väkiluvultaan Euroopan seitsemänneksi suurin valtio. Ukrainan rajanaapureita ovat idässä Venäjä, pohjoisessa Valko-Venäjä, lännessä Puola, Slovakia ja Unkari ja lounaassa Romania ja Moldova. Etelässä maa rajoittuu Mustaanmereen. Maan väkiluku on 45,5 miljoonaa ja virallinen kieli on ukraina.

Ukraina on enimmäkseen aroa ja ylänköä lauhkean mannerilmaston alueella. Ukrainan merkittävin joki on maan itäiseen ja läntiseen osaan jakava Dnepr. Suuri osa maasta on viljelykelpoista ja runsasravinteista. Ukrainan pääkaupunki on 2,8 miljoonan asukkaan Kiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitseva Harkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaan Odessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
UAH Ukrainan hryvnia (Ukrainian hryvnia) â‚´ 2
ISO Kieli
PL Puolan kieli (Polish language)
UK Ukrainan kieli (Ukrainian language)
HU Unkarin kieli (Hungarian language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Moldova 
  •  Puola 
  •  Romania 
  •  Slovakia 
  •  Unkari 
  •  Valko-Venäjä 
  •  Venäjä