Kartta - Saint Andrew (Grenada) (Saint Andrew)

Saint Andrew (Saint Andrew)
Saint Andrewin alue on yksi Grenadan kuudesta hallinnollisesta alueesta.

Se sijaitsee maan itäosassa.

Alueen pinta-ala on 99 km² ja väkiluku vuonna 2011 oli 25 772.

Se on alueista pinta-alaltaan suurin ja väkiluvultaan toiseksi suurin.

Alueen pääkaupunki on Grenville.

 
Kartta - Saint Andrew (Saint Andrew)
Maa (alue) - Grenada
Grenadan lippu
Grenada on pieni saarivaltio Karibianmerellä. Siihen kuuluu pääsaaren lisäksi useita Etelä-Grenadiinien saaria. Se on pinta-alaltaan läntisen pallonpuoliskon toiseksi pienin itsenäinen valtio; vain Saint Kitts ja Nevis on pienempi. Grenada sijaitsee Trinidad ja Tobagosta pohjoiseen.

Grenada ehti olla Espanjan, Ranskan ja Britannian siirtomaana ennen itsenäistymistään vuonna 1974. Nykyisin se on Kansainyhteisön jäsen. Itsenäistynyt valtio siirtyi asteittain vasemmalle kahden vallankaappauksen kautta ja liittoutui Kuuban kanssa. Yhdysvallat pelkäsi kylmän sodan voimasuhteiden muutosta ja miehitti maan viikoksi vuonna 1983. Grenadan tulonlähteitä ovat turismi ja maanviljelys, lähinnä mausteiden, kuten muskottipähkinän kasvatus. Molemmat ovat sääherkkiä aloja, joten vuosien 2004 ja 2005 hurrikaanit tekivät paljon tuhoa.
Kartta - Grenada1084px-Grenada_relief_location_map.jpg
1084px-Grenada_relie...
1084x1024
freemapviewer.org
Kartta - Grenadagrenada.gif
grenada.gif
992x1240
freemapviewer.org
Kartta - Grenada1084px-Grenada_location_map.svg.png
1084px-Grenada_locat...
1084x1024
freemapviewer.org
Kartta - GrenadaGrenada_Regions_map.png
Grenada_Regions_map....
1929x2514
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
XCD Itä-Karibian dollari (East Caribbean dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...