Kartta - Pitcairn (Pitcairn, Henderson, Ducie and Oeno Islands)

Maa >  Oseania >  Pitcairn

Pitcairn (Pitcairn, Henderson, Ducie and Oeno Islands)

Pitcairnsaaret on neljästä saaresta (yksi asuttu) koostuva saariryhmä eteläisellä Tyynellä valtamerellä, suurin piirtein Uuden-Seelannin ja Perun välisen matkan puolivälissä. Se on Britannian viimeinen siirtomaa Tyynellämerellä. Sen asukkaat ovat Britannian laivaston HMS Bounty -laivan kapinallisten ja tahitilaisten jälkeläisiä. Saaren asutuksen syntyhistoriasta on tehty useita kirjoja ja elokuvia. Monen saarelaisen sukunimi on peräisin tuolta aikakaudelta.

Arkeologit ovat arvelleet, että Pitcairnilla olisi ollut polynesialaista asutusta vielä 1400-luvulla, mutta saari oli asumaton espanjalaisen Pedro Fernandez de Quirosin käydessä siellä ensimmäisenä eurooppalaisena vuonna 1606. Britit löysivät saaren 1767 ja nimesivät saaren sen miehistön jäsenen mukaan, joka ensimmäisenä näki saaren.

Bounty-laivan kapinoitsijat ja heidän tahitilaiset kumppaninsa asettuivat saarelle 1790. Bountyn hylky löydettiin uudelleen vuonna 1957 National Geographic Societyn tutkimusmatkalla Bounty Bayn lahdesta. Ensimmäiset asukkaat elättivät itsensä kalastuksella ja maanviljelyllä. Elämä ei ollut kuitenkaan helppoa, ja saarelaisten keskinäiset välit alkoivat heiketä. Murhat, sairaudet ja alkoholismi veivät monia ennenaikaiseen hautaan. Johtohenkilöt John Adams ja Edward "Ned" Young turvautuivat nyt Raamattuun ja ryhtyivät sen pohjalta luomaan rauhanomaista ihanneyhteisöä. Tahitilaiset kääntyivät kristinuskoon.

Vuonna 1808 amerikkalainen laiva löysi unohdetut saaret uudelleen. Bounty-laivan kapinallisista oli tällöin elossa enää yksi, joka armahdettiin. Britannia päätti ottaa saaret siirtomaakseen 1838. Saari oli myös yksi ensimmäisistä Britannian alaisista alueista, joka antoi äänioikeuden myös naisille.

1850-luvun puolivälissä saarella alkoi olla enemmän asukkaita kuin siellä pystyi elämään, joten saarelaiset pyysivät kuningatar Viktorialta apua. Hän tarjosi heille 3. toukokuuta 1856 Norfolkinsaarta, jonne koko saaren 193-henkinen asujaimisto suuntasikin. Puolitoista vuotta myöhemmin 17 heistä palasi Pitcairnille, ja viisi vuotta tästä 27 muuta palasi.

Vuonna 1886 saarella vieraili adventisti John Tay, ja suurin osa saarelaisista kääntyi seitsemännen päivän adventismiin, joka on siitä lähtien ollut saaren valtauskonto.

Vuonna 1914 Panaman kanavan avaamisen jälkeen Pitcairn oli Uuteen-Seelantiin matkaavien risteilijöiden suosima pysähdyspaikka, jossa alkoi käydä laivoja viikoittain.

Saaren väkiluku oli suurimmillaan 233 vuonna 1937. Sen jälkeen asukkaita on muuttanut ulkomaille, erityisesti Uuteen-Seelantiin, ja nykyinen väkiluku on alle 60.

Seitsemän Pitcairnilla asuvaa ja kuusi sieltä pois muuttanutta miestä olivat syytettyinä 96 seksuaalirikoksesta nuoria tyttöjä kohtaan. Oikeudenkäynti pidettiin Uudessa-Seelannissa Britannian lakien mukaisesti vuonna 2004. Kuusi miehistä tuomittiin, mukaan lukien saaren päämies Steve Christian. Syytetyt kiistivät Britannian lakien voimassaolon Pitcairnissa ja väittivät Pitcairnia itsenäiseksi valtioksi. Oikeus hylkäsi väitteen. Tuomittuja varten saarelle piti rakentaa vankila.

 

Kartta - Pitcairn (Pitcairn, Henderson, Ducie and Oeno Islands)

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 25° 4' 0" S / 130° 6' 0" W | Aikavyöhyke : UTC+-8 | Valuutta : NZD | Puhelin : 870  

Kartta

Google Earth-Kartta-Pitcairn
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Pitcairn
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Pitcairn
OpenStreetMap
Kartta-Pitcairn-ISS002-E-10013.jpg
ISS002-E-10013.jpg
3060x2092
nicmosis.as.arizona....
Kartta-Pitcairn-Pitcairn_Islands_map.png
Pitcairn_Islands_map...
3000x1981
upload.wikimedia.org
Kartta-Pitcairn-Pitcairn-Island-Map.jpg
Pitcairn-Island-Map....
2570x1770
mappery.com
Kartta-Pitcairn-Pitcairn-Island-Map.jpg
Pitcairn-Island-Map....
2570x1770
www.mappery.com
Kartta-Pitcairn-easter-island-map.jpg
easter-island-map.jp...
1600x1454
2.bp.blogspot.com
Kartta-Pitcairn-whiteblock-1053x1764.jpg
whiteblock-1053x1764...
1053x1764
www.paxgaea.com
Kartta-Pitcairn-PITCAIRN+ISLANDS+(2).jpg
PITCAIRN+ISLANDS+(2)...
1177x1504
3.bp.blogspot.com
Kartta-Pitcairn-Map_of_Pitcairn_Isl.png
Map_of_Pitcairn_Isl....
1378x845
upload.wikimedia.org
Kartta-Pitcairn-Geodesy_Collection_Pitcairn_Island.jpg
Geodesy_Collection_P...
1024x972
upload.wikimedia.org
Kartta-Pitcairn-PITCAIRN+ISLANDS+(6).JPG
PITCAIRN+ISLANDS+(6)...
1093x849
4.bp.blogspot.com
Kartta-Pitcairn-Islets_of_Ducie_Atoll.PNG
Islets_of_Ducie_Atol...
1175x751
upload.wikimedia.org
Kartta-Pitcairn-cook-MMAP-md.png
cook-MMAP-md.png
1032x726
www.operationworld.o...
Kartta-Pitcairn-Pitcairn.png
Pitcairn.png
800x800
upload.wikimedia.org
Kartta-Pitcairn-Bounty_Voyages_Map.png
Bounty_Voyages_Map.p...
934x681
upload.wikimedia.org
Kartta-Pitcairn-twe-verdicio-waves-at-sunset-sunset-photos-0.jpg
twe-verdicio-waves-a...
620x868
www.gnarlysunset.com
Kartta-Pitcairn-swe-bettendorf-fields-of-gold-sun-art-0.jpg
swe-bettendorf-field...
580x868
www.gnarlysunset.com
Kartta-Pitcairn-pitcairnisland.jpg
pitcairnisland.jpg
800x621
treebeard31.files.wo...
Kartta-Pitcairn-twe-wallacetown-through-the-pine-sunset-photos.jpg
twe-wallacetown-thro...
620x770
www.gnarlysunset.com
Kartta-Pitcairn-large_DSC02952.jpg
large_DSC02952.jpg
800x536
photos.travellerspoi...
Kartta-Pitcairn-swe-theodore-roosevelt-ntl-park-road-of-colour-sunset-photos.jpg
swe-theodore-rooseve...
580x712
www.gnarlysunset.com
1 2 3 4 5 6 

Administrative Subdivision

Kaupunki, Kylä,...

Facebook

 mapnall@gmail.com