Kartta - New Jersey

New Jersey
New Jersey [nu:'dʒɝ:zı], virallisesti New Jerseyn osavaltio , on Atlantin rannikolla sijaitseva Yhdysvaltojen osavaltio. Idässä ja pohjoisessa se rajautuu New Yorkin osavaltioon, kaakossa ja etelässä Atlanttiin ja lännessä Delawarejokeen sekä Pennsylvaniaan. Pinta-alaltaan New Jersey on maan viidenneksi pienin osavaltio, mutta hieman alle 9,3 miljoonan väkiluvullaan se sijoittuu 11. väkirikkaimmaksi. Osavaltio on koko Yhdysvaltojen tiheimmin asuttu. Merkittävä osa siitä kuuluu New Yorkin metropolialueeseen.

Se liittyi liittovaltioon kolmantena osavaltiona 18. joulukuuta 1787. Osavaltion nimi tulee Englannin kanaalissa sijaitsevasta Jerseyn saaresta. Osavaltion väkiluku vuonna 2014 oli 8 938 175.

New Jerseyn ensimmäisiä asukkaita olivat Lenni Lenape -alkuperäiskansat, jotka asuttivat aluetta 10 000 vuotta sitten. Ensimmäinen eurooppalainen oli italialainen Giovanni de Verrazano, joka purjehti Jerseyn rannikolla jo 1500-luvulla. 1600-luvun alkupuolella hollantilaiset ja ruotsalaiset perustivat alueelle siirtokuntia, mutta Britannia sai sen 1664.

New Jersey oli yksi niistä kolmestatoista siirtokunnasta, jotka nousivat vuonna 1776 kapinaan brittien siirtomaahallintoa vastaan Amerikan vallankumouksessa. Vuonna 1787 New Jersey oli kolmas osavaltio, joka allekirjoitti Yhdysvaltojen perustuslain. Vuonna 1804 se oli viimeinen pohjoisen valtio, joka kielsi orjuuden.

Maailmansotien aikana osavaltio oli sotateollisuuden keskeinen paikka; sen telakoilla valmistettiin sota-aluksia, ja kolmella leirillä koulutettiin sotaväkeä. Kylmän sodan aikana New Yorkin suojaamiseksi suunnitellut ohjusasemat sijoitettiin New Jerseyn alueelle.

 
Kartta - New Jersey
Kartta
Google Earth - Kartta - New Jersey
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - New Jersey
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - New Jersey
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - New Jersey
OpenStreetMap
NJ_GeologicMap_1889N...
3785x2765
mapmaker.rutgers.edu
NJ_RR_1876.jpg
3580x2646
mapmaker.rutgers.edu
S9_NJ_statewide_for_...
2432x3136
plan.risingsea.net
New-Jersey-political...
2297x3270
www.yellowmaps.com
1827_Finley_Map_of_N...
2297x3000
upload.wikimedia.org
New-Jersey-contour-m...
1719x3075
www.yellowmaps.com
NJ_1872.jpg
1794x2910
mapmaker.rutgers.edu
NJLandTypes_1954.jpg
1670x2853
mapmaker.rutgers.edu
New-Jersey-printable...
1558x3013
www.yellowmaps.com
New-Jersey-Road-Map....
1432x2468
www.mappery.com
new-jersey-physical-...
1412x2405
www.ezilon.com
NJ_Geology_1940.jpg
1435x2238
mapmaker.rutgers.edu
new-jersey-map.jpg
1500x2058
www.sonofthesouth.ne...
NJTurnpike_ca1950.jp...
1640x1816
mapmaker.rutgers.edu
New_Jersey_Route_27_...
2255x1286
upload.wikimedia.org
new-jersey-county-ma...
1412x2050
www.ezilon.com
County_Route_527_(Ne...
2205x1286
upload.wikimedia.org
NJ_Map_1872.jpg
1296x2023
freepages.family.roo...
New_Jersey_shaded_re...
1130x1800
upload.wikimedia.org
new_jersey.gif
1150x1416
www.lib.utexas.edu
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko