Kartta - Nanumanga

Nanumanga
Nanumanga tai Nanumaga on korallisaari Tuvalulla, Tyynellämerellä ja yksi maan kahdeksasta hallintoalueesta. Sen pinta-ala on noin 2,8 neliökilometriä, ja vuoden 2012 väestönlaskennan mukaan siellä oli 481 asukasta. Saarella on kaksi kylää, Tonga ja Tokelau. Nanumangaa johtaa saarineuvosto ja sillä on kaksi paikkaa Tuvalun 15-paikkaisessa parlamentissa. Saarella on muun muassa kirkko ja sairaala.

Nanumanga sijaitsee Tyynellämerellä, Tuvalun saarivaltion pohjoisosassa, noin 390 kilometriä Funafutista luoteeseen. Saaren pinta-ala on suunnilleen 2,8 neliökilometriä, ja se on soikean muotoinen. Sen pituus on noin 3 kilometriä, ja leveimmillään se on noin 1,5 kilometriä. Saari on vulkaanista alkuperää, ja sen pohjoisosassa sijaitsee Vaiatoa-niminen suolajärvi. Nanumangan eteläosissa on myös kaksi pienempää vesialuetta, Loto'aiga ja Haapai.

 
Kartta - Nanumanga
Kartta
Google Earth - Kartta - Nanumanga
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Nanumanga
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Nanumanga
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Nanumanga
OpenStreetMap
Kartta - Nanumanga - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Nanumanga - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Nanumanga - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Nanumanga - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Nanumanga - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Nanumanga - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Nanumanga - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Nanumanga - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Nanumanga - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Nanumanga - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Tuvalu
Tuvalun lippu
Tuvalu on Kansainyhteisöön kuuluva Tyynellämerellä sijaitseva saarivaltio ja perustuslaillinen monarkia. Se kuuluu maailman pienimpiin maihin. Pinta-alaltaan se on maailman neljänneksi pienin valtio. Asukkaita Tuvalussa on 11 192, ja itsenäisistä valtioista vain Vatikaanissa ja Naurussa on vähemmän asukkaita. Näiden kahden lisäksi vain Monaco on pinta-alaltaan Tuvalua pienempi. Lähimmät naapurimaat ovat Kiribati, Salomonsaaret, Fidži, Samoa, Wallis ja Futuna (Ranska) sekä Tokelau (Uusi-Seelanti). Tuvaluun kuuluu yhdeksän atollia, joissa on yhteensä 129 saarta. Maan hallinnollinen keskus on Funafutin atollilla. Tuvalun korkein kohta on vain noin viisi metriä merenpinnan yläpuolella, joten ilmaston lämpenemisestä johtuva merenpinnan nousu on suuri uhka koko valtion olemassaololle.

Tuvalu asutettiin noin ajanlaskun alun aikaan, ja saarten ensimmäiset asukkaat tulivat lähinnä Samoalta. Ensimmäinen eurooppalainen, joka saapui Tuvalulle, oli espanjalainen Álvaro de Mendaña de Neira, joka näki Nuin atollin vuonna 1568. Myöhemmin eurooppalaiset alkoivat kutsua saaria Ellicesaariksi, ja vuonna 1892 saaret liitettiin Britannian Gilbert- ja Ellicesaarten protektoraattiin. Vuonna 1975 se erosi omaksi siirtomaakseen nimellä Tuvalu, ja kaksi vuotta myöhemmin se itsenäistyi. Vuonna 2000 Tuvalu liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin saatuaan lisätuloja .tv-verkkotunnuksen vuokraamisesta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
AUD Australian dollari (Australian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
SM Samoan kieli (Samoan language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...