Kartta - Nandin piirikunta (Nandi)

Nandin piirikunta (Nandi)
Nandin piirikunta on yksi Kenian aluehallinnon 47 piirikunnasta. Piirikunnan pinta-ala on 2 884 neliökilometriä ja väkiluku 752 965 (2009). Piirikunnan keskus on Kapsabetin kaupunki (22 804 as. vuonna 2009).

Piirikunta jakautuu edelleen kuuteen vaalipiiriin (Aldai, Chesumei, Emgwen, Mosop, Nandi Hills ja Tinderet), jotka jakautuvat edelleen paikallistason hallinnollisiin alueisiin (ward).

Piirikunta on Kenian keskeisimpiä teentuotantoalueita. Tee on Kenian merkittävin vientituote (1,3 mrd. USD vuonna 2013). Suuria teeviljelmiä on esimerkiksi Nandi Hillsin vaalipiirin ja pikkukaupungin (-0.105°N, 35.1832°W) ympäristössä, noin 2 000 metriä merenpinnan yläpuolella. Toinen suurten teeplantaasien sijaintialue on Kobujoi-Chekumiarich. Teen lisäksi ravinteikkaassa, vulkaanisessa maaperässä viljellään maissia ja sokeriruokoa.

Ilmastoa luonnehditaan viileän kosteaksi. Sadekausia on kaksi. Pitempikestoisia sateita saadaan maalis–kesäkuussa ja lyhytkestoisempia loka–marraskuussa. Vuotuinen sademäärä on 1 200–2 000 millimetriä. Lämpötila vaihtelee välillä 15–25 °C.

Seutu tunnetaan myös useiden kenialaistaustaisten yleisurheilijoiden, erityisesti keskipitkän ja pitkän matkan juoksijoiden kotiseutuna. Jotkut heistä ovat myöhemmin vaihtaneet kansallisuutta. Luontaisen vuoristoharjottelun mahdollistava seutu markkinoi itseään mestarien kotiseutuna (Home of champions). Kansainvälisesti menestyneitä ovat esimerkiksi Paul Bitok, Amos Biwott, Mike Boit, Wilfred Bungei, Priscah Jepleting Cherono, Augustine Choge, Pamela Jelimo, Janeth Jepkosgei, Kipchoge Keino, Wilson Kipketer, Benjamin Kogo, Julius Korir, Bernard Lagat, Martin Lel, Henry Rono, Moses Tanui ja Julius Yego. Nandin piirikuntaa palvelee Kapsabetin ja naapuripiirikunnan Eldoretin välillä sijaitseva Eldoretin kansainvälinen lentoasema. Sinne on noin 40 kilometrin matka Kapsabetistä.

 
Kartta - Nandin piirikunta (Nandi)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Nandin piirikunta
Bing (täsmennyssivu)
Kartta - Nandin piirikunta - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Nandin piirikunta - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Nandin piirikunta - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Nandin piirikunta - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Nandin piirikunta - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Nandin piirikunta - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Nandin piirikunta - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Nandin piirikunta - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Nandin piirikunta - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kenia
Kenian lippu
Kenia (swahiliksi ja ), virallisesti Kenian tasavalta on Itä-Afrikassa sijaitseva 56 miljoonan asukkaan valtio, joka rajoittuu kaakossa Intian valtamereen, idässä Somaliaan, pohjoisessa Etiopiaan, luoteessa Etelä-Sudaniin, lännessä Ugandaan ja etelässä Tansaniaan. Entinen brittien siirtomaa oli parikymmentä vuotta yksipuoluevaltio. Puoluerajoja tärkeämpiä ovat olleet heimojen väliset erimielisyydet, jotka ovat ajoittain leimahtaneet väkivaltaisuuksiksi. Talouden kulmakiviä ovat maatalous ja matkailu.

Kenian pinta-ala on 580 367 neliökilometriä. Sillä on maarajaa Etiopian, Somalian, Tansanian ja Ugandan kanssa yhteensä 3 477 kilometriä ja rannikkoa 536 kilometriä.
Kartta - KeniaUn-kenya.png
Un-kenya.png
2367x3092
freemapviewer.org
Kartta - Kenia2000px-Roads_in_Kenya.svg.jpg
2000px-Roads_in_Keny...
2000x2400
freemapviewer.org
Kartta - KeniaKenya_Topography.jpg
Kenya_Topography.jpg
1229x1315
freemapviewer.org
Kartta - KeniaKenya_Regions_map.jpg
Kenya_Regions_map.jp...
1871x2503
freemapviewer.org
Kartta - KeniaKenya_BMNG.png
Kenya_BMNG.png
1347x1612
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
KES Kenian šillinki (Kenyan shilling) Sh 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
SW Swahilin kieli (Swahili language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Etelä-Sudan 
  •  Etiopia 
  •  Somalia 
  •  Tansania 
  •  Uganda 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...