Kartta - Mbeyan alue (Mbeya Region)

Mbeyan alue (Mbeya Region)
Mbeyan alue Tansanian kartalla punaisella. Mbeyan alue on yksi Tansanian 31 hallinnollisesta alueesta (mkoa eli region). Se sijaitsee Sambian rajalla maan lounaisosassa. Vuonna 2016 Mbeyan alueen länsiosa erotettiin Songwen alueeksi.

Alueen pinta-ala on noin 37 700 neliökilometriä, ja vuoden 2019 arvion mukaan siellä asui 2 136 614 asukasta. Alueen pääkaupunki on Mbeya.

Mbeyan pinta-alasta noin puolet soveltuu viljelykseen, toinen puoli on kuivuuden takia viljelykseen soveltumatonta. Seutu tuottaa muille alueille vietäviä elintarvikkeita, kuten maissia, riisiä, perunoita, palkokasveja ja vihanneksia. Rahatuloja saadaan kahvin, teen, pyrethrumin (josta saadaan pyretriiniä), puuvillan, tupakan ja kaakaon viljelystä. Alueelta löydettiin kultaa 1930-luvulla, mutta pääosa kaivostoiminnasta on pienimuotoista. 80 prosenttia ikäluokasta kävi vuonna 1995 alakoulua. Vanhemmat oppilaat keskeyttävät koulun eri syistä. Teenviljelyalueilla keskeytyksen syynä on meno töihin perheen viljelmille, kun taas etenkin Chunyan alueella tytöt menevät naimisiin nuorina ja keskeyttävät koulun raskauden takia.

 
Kartta - Mbeyan alue (Mbeya Region)
Kartta
Google Earth - Kartta - Mbeyan alue
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Mbeyan alue
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Mbeyan alue
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Mbeyan alue
OpenStreetMap
Kartta - Mbeyan alue - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Mbeyan alue - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Mbeyan alue - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Mbeyan alue - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Mbeyan alue - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Mbeyan alue - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Mbeyan alue - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Mbeyan alue - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Mbeyan alue - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Mbeyan alue - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Tansania
Tansanian lippu
Tansania (swahiliksi ja ), virallisesti Tansanian yhdistynyt tasavalta on YK:n arvion mukaan noin 55 miljoonan asukkaan valtio Itä-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Kenia, Uganda, Ruanda, Burundi, Kongon demokraattinen tasavalta, Sambia, Malawi ja Mosambik. Idässä Tansania rajoittuu Intian valtamereen.

Maan pääkaupunki siirtyi virallisesti vuonna 1996 Dar es Salaamista Dodomaan, mutta monet hallintovirastot sijaitsevat edelleen Dar es Salaamissa.
Kartta - TansaniaTanzania_Topography.jpg
Tanzania_Topography....
1815x1742
freemapviewer.org
Kartta - TansaniaTanzania_sat.JPG
Tanzania_sat.JPG
1336x1291
freemapviewer.org
Kartta - Tansaniaimage.jpg
image.jpg
1398x1672
freemapviewer.org
Kartta - Tansaniaimage.jpg
image.jpg
1398x1672
freemapviewer.org
Kartta - TansaniaTanzania_regions_map.jpg
Tanzania_regions_map...
1749x1747
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
TZS Tansanian šillinki (Tanzanian shilling) Sh 2
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Burundi 
  •  Kenia 
  •  Kongon demokraattinen tasavalta 
  •  Malawi 
  •  Mosambik 
  •  Ruanda 
  •  Sambia 
  •  Uganda 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...