Kartta - Lusaka

Lusaka
Lusaka on Sambian pääkaupunki ja myös suurin kaupunki. Pääkaupunkina se on ollut Sambian itsenäistymisestä (1964) lähtien. Siellä oli vuonna 2010 noin 1,7 miljoonaa asukasta, arvio vuodelle 2018 oli 2,5 miljoonaa. Kaupungin väkiluku kasvaa nopeasti. Kaupungissa puhutaan yleisimmin englantia ja njandžaa.

Kaupungin perustivat eurooppalaiset uudisasukkaat vuonna 1905, kun seudulle vedettiin rautatie. Hyvien liikenneyhteyksiensä ja keskeisen sijaintinsa takia siitä tuli Britannian "Pohjois-Rhodesiaksi" kutsuman siirtomaan pääkaupunki vuonna 1935.

Vuonna 1964 siitä tuli vasta itsenäistyneen Sambian pääkaupunki. Itsenäistymisen jälkeen on kaupungin väkiluku kasvanut nopeasti. Vuotta ennen itsenäistymistä, 1963, kaupungin väkiluku oli 123 146 henkilöä ja vuonna 1969 265 425 henkilöä. Itsenäistymisen jälkeen aloitettiin asuntojen rakentamisohjelma, jonka puitteissa rakennettiin ajanmukaisia asuntoja hallinnon ja kupariteollisuuden työntekijöille. Yliopisto avattiin vuonna 1966.

1. maaliskuuta 1999 Lusakassa räjäytettiin neljä pommia, joista yksi tuhosi Angolan lähetystön.

 
Kartta - Lusaka
Kartta
Google Earth - Kartta - Lusaka
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Lusaka
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Lusaka
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Lusaka
OpenStreetMap
Hoja-Lusaka-del-Mapa...
5000x4405
mapas.owje.com
Hoja-Lusaka-del-Mapa...
5000x4405
www.zonu.com
Zambia-rotate.jpg
2064x1570
www.nextadventure.co...
LUSAKA_MVUU_5E5_FULL...
2080x1543
nicmosis.as.arizona....
map-northern-souther...
1371x1902
www.philatelicdataba...
Map_of_Ecoregions_of...
1600x1497
3.bp.blogspot.com
Lusaka-results.jpg
1095x1549
3.bp.blogspot.com
LusakaMap.jpg
1587x1019
zm.iio.org.uk
zambia_pol01.jpg
1027x1214
images.nationmaster....
lusaka.jpg
1351x910
www.footiemap.com
map-zambia.jpg
1200x900
www.geographicguide....
Lusaka_districts.png
1056x816
upload.wikimedia.org
april-2011-ZambiaMal...
951x699
www.lds.org
zambia-map-small.jpg
674x776
africatales.org
map-of-zambia.gif
804x640
www.yourchildlearns....
z7.jpg
593x840
www.stellarflex.com
Was_tz_zambia_lu_fig...
720x504
www.bgr.bund.de
Lusaka_Livingstone.g...
656x492
www.aldebaran.cz
zambia_map%252Bwith%...
510x512
4.bp.blogspot.com
Zambia_Map.gif
512x510
4.bp.blogspot.com
Maa (alue) - Sambia
Sambian lippu
Sambian tasavalta eli Sambia on sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Kongon demokraattinen tasavalta, lännessä Angola, etelässä Namibia, Botswana, Zimbabwe ja Mosambik sekä idässä Malawi ja Tansania. Sambian pääkaupunki Lusaka sijaitsee maan kaakkoisosassa. Väestö on keskittynyt etelään pääkaupungin ympäristöön sekä luoteeseen kuparivyöhykkeelle.

Sambiaa ovat asuttaneet tuhansia vuosia metsästäjä-keräilijät ja vaeltavat heimot. Eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden satunnaisten vierailujen alkamisen jälkeen 1700-luvun lopulla Sambia liitettiin asteittain osaksi brittiläistä imperiumia. Vuonna 1923 British South Africa Company luovutti Pohjois-Rhodesiana tunnetun alueen hallinnan Britannian hallitukselle. Alue itsenäistyi 1964 alueen läpi virtaavan Sambesi-joen mukaan Sambiaksi nimettynä. Itsenäistymisen jälkeen maa siirtyi yksipuoluejärjestelmään presidentti Kenneth Kaundan johdolla. Kaunda hallitsi Sambiassa aina vuoteen 1991 asti, jolloin maassa pidettiin monipuoluevaalit. Sambia on presidentillinen tasavalta. Pääministerin virkaa ei ole.
Kartta - SambiaZambiamap.jpg
Zambiamap.jpg
1004x901
freemapviewer.org
Kartta - Sambia1193px-Tribal_Linguistic_map_Zambia.jpg
1193px-Tribal_Lingui...
1193x1024
freemapviewer.org
Kartta - Sambia1181px-Zambia_location_map.svg.jpg
1181px-Zambia_locati...
1181x1022
freemapviewer.org
Kartta - Sambia2000px-Zambia-regions-map.svg.jpg
2000px-Zambia-region...
2000x1969
freemapviewer.org
Kartta - Sambiazambia_pol01.jpg
zambia_pol01.jpg
1027x1214
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
ZMW Sambian kwacha (Zambian kwacha) ZK 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
NY Njandžan kieli (Chichewa language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Angola 
  •  Kongon demokraattinen tasavalta 
  •  Malawi 
  •  Mosambik 
  •  Namibia 
  •  Tansania 
  •  Zimbabwe