Kartta - Leinster

Leinster
Leinster ( tai Laigin) on yksi Irlannin neljästä historiallisesta provinssista. Leinster sijaitsee Irlannin itäosassa ja on saaren provinsseista runsasväkisin. Siellä on arviolta 2 630 720 asukasta (vuonna 2016) ja sen pinta-ala on 19 590,75 neliökilometriä. Leinsterin perinteisessä lipussa on kultainen harppu vihreällä taustalla.

Muinaisina aikoina Leinsteria miehitti viisi Fir Bolg -heimoa, joista hallitseva heimo, Laigin, antoi Leinsterille sen nimen. Fir Bolg oli mahdollisesti sukua belgeille, vaikka tätä ei ole pystytty todistamaan. Leinsterin heimot yhdisti Úgaine Mor, joka rakensi Ailinnen kumpulinnoituksen Kilcullen lähelle Kildaren kreivikunnassa. Úgaine Morea pidetäänkin Leinsterin ensimmäisenä kuninkaana 600-luvulla eaa. ”Ster”-osa tulee nimeen pohjoismaalaisesta sanasta, joka tarkoittaa valtakuntaa. Viikingit hallitsivatkin muun muassa Dublinia ja Waterfordia.

Laiginin kuningaskunnan perusti uudelleen kuuluisa Cathair Mor noin 175–185 jaa. Irlannin varhaisten sisällissotien aikana. 300- ja 400-luvuilla jaa. Magnus Maximus lähti Britanniasta jättäen peräänsä merkittävän tyhjiön, siirtolaiset Laiginista lähtivätkin Walesin pohjoisosiin; erityisesti Angelseyhin, Carnaronshireen ja Denbigshireen.

700-luvulla Laigin oli jakautunut kahden hallitsijasuvun kesken: pohjoisen Leinster-hallitsijasuvun Murhad mac Brain (kuoli 727) oli Uí Dúnlaingen kuningas, eteläisen Leinster-hallitsijasuvun Áed mac Colggen (kuoli 738) oli Uí Cheinnselaigin kuningas.

Nykyinen Leinster käsittää historiallisen Leinsterin lisäksi myös historiallisen Meathin provinssin. Vanhan Meathin provinssin alueella on nykyään kaksi kreivikuntaa, Meath ja Westmeath.

 
Kartta - Leinster
Kartta
Google Earth - Kartta - Leinster
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Leinster
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Leinster
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Leinster
OpenStreetMap
Kartta - Leinster - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Leinster - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Leinster - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Leinster - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Leinster - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Leinster - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Leinster - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Leinster - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Leinster - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Leinster - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Irlanti (saari)
Irlannin lippu
Irlanti on Euroopan kolmanneksi suurin saari.

Se sijaitsee Atlantin valtameressä.
Kartta - Irlanti800px-Population_density_of_Ireland_map.svg.png
800px-Population_den...
800x1000
freemapviewer.org
Kartta - IrlantiHigh_Crosses_of_Ireland_%28map%29.png
High_Crosses_of_Irel...
1000x1273
freemapviewer.org
Kartta - IrlantiSatellite_image_of_Ireland.jpg
Satellite_image_of_I...
1613x2071
freemapviewer.org
Kartta - IrlantiTopography_Ireland.jpg
Topography_Ireland.j...
6587x8336
freemapviewer.org
Kartta - Irlanti1450px-Ireland_transport_map.svg.png
1450px-Ireland_trans...
1450x1807
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
GA Iiri (Irish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Yhdistynyt kuningaskunta 
Airport