Kartta - Lavalleja (departementti) (Departamento de Lavalleja)

Lavalleja (Departamento de Lavalleja)
Lavalleja on Uruguayn departementti. Sen pinta-ala on 10 016 km² ja väkiluku on 58 815 asukasta. Departementin pääkaupunki on Minas.

 
Kartta - Lavalleja (Departamento de Lavalleja)
Maa (alue) - Uruguay
Uruguayn lippu
Uruguayn itäinen tasavalta eli Uruguay on valtio Etelä-Amerikan itärannikolla Atlantista haarauvan Rio de la Plata -lahden rannalla. Sen rajanaapurimaat ovat Brasilia pohjoisessa ja Argentiina lännessä. Uruguayn pinta-ala on 176 215 neliökilometriä ja asukasluku 3,5 miljoonaa. Väestö on lähes kokonaan eurooppalaisten, enimmäkseen espanjalaisten ja italialaisten, siirtolaisten jälkeläisiä.

Uruguay oli Espanjan siirtomaa ja itsenäistyi 1800-luvun alkupuolella. Se oli 1900-luvun alkupuolella suhteellisen hyvinvoiva maa. 1930-luvulla tapahtunut laskusuhdanne kuitenkin johti levottomuuksiin, sissisotaan ja sotilasvaltaan, mutta vuodesta 1985 siviilivalta on pyrkinyt olojen vakauttamiseen ja nykyäänkin Uruguay on aineelliselta hyvinvoinniltaan poikkeuksellinen Etelä-Amerikassa: siellä ei muun muassa ole hökkelikyliä eikä slummeja kuten muualla Etelä-Amerikassa, ja ammattiyhdistysoikeudet ovat kunniassa.
Kartta - UruguayUruguay_location_map_Topographic.png
Uruguay_location_map...
2128x2233
freemapviewer.org
Kartta - UruguayUruguayan_railway_network_map-es.png
Uruguayan_railway_ne...
1383x1543
freemapviewer.org
Kartta - UruguayUruguay_Regions_map.png
Uruguay_Regions_map....
1927x2211
freemapviewer.org
Kartta - Uruguayuruguay_rel_95.jpg
uruguay_rel_95.jpg
1012x1166
freemapviewer.org
Kartta - Uruguayuruguay_pol_95.jpg
uruguay_pol_95.jpg
1020x1186
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
UYU Uruguayn peso (Uruguayan peso) $ 2
ISO Kieli
ES Espanjan kieli (Spanish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Argentiina 
  •  Brasilia 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...