Kartta - Laakso (Helsinki) (Laakso)

Laakso (Laakso)
Laakso on kaupunginosa Helsingin kantakaupungissa. Sitä rajaavat Mannerheimintie, Reijolankatu, Nordenskiöldinkatu ja Keskuspuisto. Naapurialueita ovat Taka-Töölö etelässä, Meilahti lounaassa, Ruskeasuo pohjoisessa ja Länsi-Pasila idässä.

Alueen pinta-ala on 0,69 km² ja asukasluku 1 876 (1.1.2012). Työpaikkoja Laakso tarjoaa 1 583 henkilölle (31.12.2010). Helsingin virallisessa kaupunginosajaossa Laakso on kaupunginosa numero 18; Helsingin piirijaossa Laakso taas on Reijolan peruspiiriin kuuluva osa-alue.

Laakson asutus keskittyy lähinnä Mannerheimintien varressa oleviin kerrostaloihin. Lisäksi alueella on Laakson sairaala, lasten liikennekaupunki ja esteratsastuskenttä. Suurin osa Laakson pinta-alasta kuuluu kuitenkin Keskuspuistoon, ja pääosa kaupunginosan asuintaloista muodostaa vain kapean talorivin Mannerheimintien ja Keskuspuiston väliin. Ne ovat enimmäkseen vuosina 1949–1952 rakennettuja kahdeksankerroksisia aravataloja. Vuonna 1949 valmistunut Mannerheimintie 81 oli tiettävästi Suomen ensimmäinen aravatalo.

Kaupunginosan nimi johtuu kaakkoisosassa, Laakson sairaalan ja Auroran sairaalan kallioisten tonttien välissä olevasta laaksosta, jossa Laakson ratsastuskenttä sijaitsee. Tämä laakso muodostaa samalla kapeahkon viherkäytävän, joka yhdistää Keskuspuiston Taka-Töölön puolella sijaitsevaan Eläintarhan puistoalueeseen.

 
Kartta - Laakso (Laakso)
Kartta
Google Earth - Kartta - Laakso (Helsinki)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Laakso (Helsinki)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Laakso (Helsinki)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Laakso (Helsinki)
OpenStreetMap
Kartta - Laakso - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Laakso - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Laakso - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Laakso - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Laakso - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Laakso - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Laakso - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Laakso - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Laakso - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Suomi
Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin kuuluva parlamentaarinen tasavalta Pohjois-Euroopassa.

Luonnonmaantieteellisesti Suomi on osa Fennoskandian niemimaata ja yksi Itämeren rantavaltioista. Itämeren osista Suomen alueelle ulottuvat Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenanmeri ja Pohjanlahti.
Kartta - SuomiFinland_regions.png
Finland_regions.png
683x1000
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinland_1996_CIA_map.jpg
Finland_1996_CIA_map...
1662x2000
freemapviewer.org
Kartta - Suomi2000px-Map_of_Finland-en.svg.png
2000px-Map_of_Finlan...
2000x2928
freemapviewer.org
Kartta - SuomiEv17612_Scandinavia.A2002149.0945.250mFINLANDONLY.jpg
Ev17612_Scandinavia....
2862x4732
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinnish_municipalities_2007.png
Finnish_municipaliti...
1905x3296
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä