Kartta - Kykladit (Nomós Kykládon)

Kykladit (Nomós Kykládon)
Kykladit on Kreikan Egeanmeren saariin kuuluva saariryhmä, joka sijaitsee Välimereen kuuluvan Egeanmeren eteläosissa. Saarten maapinta-ala on 2 572 km² ja asukasluku 117 987 (vuonna 2011). Saariryhmä käsittää yli 200 saarta.

Kykladien nimi viittaa siihen, että niiden on antiikin aikana ajateltu muodostavan kehän (kyklos) Deloksen saaren ympärille. Kykladien kooltaan suurimmat saaret ovat Náxos, Ándros ja Páros. Väkiluvultaan suurimmat ovat Sýros, Náxos ja Santorínin saariryhmän pääsaari Thíra. Saarten perinteinen keskuskaupunki ja suurin asutus on Sýroksella sijaitseva Ermoúpoli. Muut suurimmat kaupungit ovat Náxoksen kaupunki, Tínoksen kaupunki sekä Pároksen Paroikiá.

Kykladien saaret ovat tuliperäisiä ja vuoristoisia. Kreikan ainoa toimiva tulivuori sijaitsee Santorínilla. Saaret tunnetaan muun muassa perinteisestä kykladisesta arkkitehtuurista valkoisiksi kalkittuine taloineen, sinikupolisine kirkkoineen ja tuulimyllyineen. Monet saarista ovat suosittuja turistikohteita. Saarista erityisesti Mýkonos sekä tulivuorikalderastaan tunnettu Santoríni ovat turistien suosiossa. Delos on Unescon maailmanperintökohde. Tínos on Kreikan uskonnollisia keskuksia ja maan suosituimpia pyhiinvaelluskohteita.

Kykladien alue kuuluu Etelä-Egean saarten alueeseen. Sen saaret on vuodesta 2011 jaettu yhdeksään alueyksikköön, Ándroksen, Kéa-Kýthnoksen, Míloksen, Mýkonoksen, Náxoksen, Pároksen, Sýroksen, Thíran ja Tínoksen alueyksikköön, ja nämä edelleen 19 kuntaan. Vuoteen 2011 saakka Kykladit muodostivat Kykladien prefektuurin.

 
Kartta - Kykladit (Nomós Kykládon)
Kartta
Google Earth - Kartta - Kykladit
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kykladit
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kykladit
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kykladit
OpenStreetMap
Kartta - Kykladit - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Kykladit - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Kykladit - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Kykladit - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Kykladit - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Kykladit - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Kykladit - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Kykladit - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Kykladit - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Kykladit - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia