Kartta - Kosovo (Republic of Kosovo)

Kosovo (Republic of Kosovo)
Kosovo on osittain tunnustettu valtio Balkanilla Etelä-Euroopassa. Kosovon tasavalta itsenäistyi Serbiasta 17. helmikuuta 2008 antamalla yksipuolisen julistuksen. Kosovon itsenäisyyden on 22. marraskuuta 2019 mennessä tunnustanut 93 YK:n jäsenvaltiota, sekä Taiwan, Maltan ritarikunta, Cookinsaaret ja Niue. Serbia on kieltäytynyt tunnustamasta julistusta ja pitää aluetta edelleen autonomisena maakuntanaan.

Kosovon suurin kaupunki on Pristina (lähes 200 000 asukasta) ja toiseksi suurin on Prizren (180 000 asukasta). Kosovon pinta-ala on 10 887 km². Sen väkiluku oli ensimmäisessä väestönlaskennassa 1,73 miljoonaa, vaikka aiemmin eri arvioissa väkiluvun oli arvioitu olevan huomattavasti korkeampi. Serbivähemmistö kieltäytyi osallistumasta väestönlaskentaan. Väestötiheys on noin 200 asukasta/km², mikä on eurooppalaisittainkin melko korkea. Kosovon albaaneja asuu runsaasti ulkomailla, asiantuntijoiden mukaan jopa noin 700 000–850 000.

Suurin etninen ryhmä on albaanit, joita Maailmanpankin vuoden 2001 tutkimuksen mukaan on noin 88 prosenttia väestöstä. Suurin vähemmistöryhmä on serbit (7 prosenttia). Pienempi määrä on turkkilaisia, bosniakkeja ja romaneja.

Kosovon kartta Kosovon pinta-ala on 10 887 km²; se rajoittuu luoteessa Montenegroon, pohjoisessa ja idässä Serbiaan, etelässä Pohjois-Makedoniaan ja lounaassa Albaniaan. Suuren osan maasta muodostavat 400–700 metrin korkeudessa olevat laakeat jokilaaksot, jota ympäröivät 2 000–2 500 metriä korkeat vuoret. Korkein huippu on Gjeravica (2 656 metriä).

Kosovossa on jokia, jotka laskevat Adrianmereen, Mustaanmereen ja Egeianmereen. Suurimmat joet ovat maan eteläosassa Drini, luoteisosassa Moravan ja Tonavan sivujoki Lumi i Ibati ja kaakkoisosan Lepencë, joka yhtyy Vardariin ja päätyy sitä kautta Egeanmereen.

Suurimmat kaupungit ovat Pristina, jossa on noin 198 000 asukasta, ja lounaassa sijaitseva Prizren, jossa on noin 178 000 asukasta. Kahdessatoista muussa kaupungissa on yli 50 000 asukasta.

Kosovossa on mantereinen ilmasto. Kesällä ja syksyllä on lämmintä ja kuivaa, talvella melko kylmää ja runsaita lumisateita. Vuoristo ja Välimeri aiheuttavat alueellisia eroja. Pristinassa joulu-, tammi- ja helmikuussa keskimääräinen alin lämpötila on pakkasen puolella, kun taas elokuun keskimääräinen ylin lämpötila on 28,7 astetta.

 
Naapurusto - Maa (alue)  
Kartta - Kosovo (Republic of Kosovo)
Kartta
Google Earth - Kartta - Kosovo
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kosovo
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kosovo
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kosovo
OpenStreetMap
Kartta - KosovoKosovo_Regions_map.png
Kosovo_Regions_map.p...
1997x1689
freemapviewer.org
Kartta - Kosovo1015px-Kosovo_location_map.svg.png
1015px-Kosovo_locati...
1015x1150
freemapviewer.org
Kartta - Kosovo1015px-Kosovo_relief_location_map.svg.png
1015px-Kosovo_relief...
1015x1150
freemapviewer.org
Kartta - Kosovo2000px-Kosovo_map-en.svg.png
2000px-Kosovo_map-en...
2000x2060
freemapviewer.org
Serbia_DisputedKosov...
2502x3135
upload.wikimedia.org
Kosovo-2011-Religion...
2560x2560
upload.wikimedia.org
Kosovo_map_modern.pn...
2514x2548
upload.wikimedia.org
Kosovo_map_blank.png
2514x2548
upload.wikimedia.org
North_Kosovo_locatio...
2000x2864
upload.wikimedia.org
Kosovo-Map.png
1806x2610
mappery.com
Kosovo-Map.png
1806x2610
www.mappery.com
Kosovo_map.png
1755x2562
upload.wikimedia.org
UNMIK_map.png
1880x2356
upload.wikimedia.org
KFOR_Sectors_2002.jp...
2038x2075
upload.wikimedia.org
Mapa-de-Relieve-Somb...
1585x1905
mapas.owje.com
Kosovo-province-Map....
1585x1905
mappery.com
map-kosovo-relief-19...
1585x1905
www.globalsecurity.o...
kosovo_93.jpg
1585x1905
www.lib.utexas.edu
kosovo_93.jpg
1585x1905
www.mapcruzin.com
kosovo_rel98.jpg
1891x1552
www.lib.utexas.edu
Southern-Kosovo-Phys...
2018x1274
www.zonu.com
kosovo_south_1959.jp...
1274x2018
www.lib.utexas.edu
kosovo-mining-resour...
1534x1535
4.bp.blogspot.com
Kosovo-road-map.gif
1412x1568
www.ezilon.com