Kartta - Kos (Dimos Kos)

Kos (Dimos Kos)
Kos on Kreikan saari, joka kuuluu Dodekanesian saariryhmään. Se on yksi saariryhmän kahdestatoista pääsaaresta. Saaren pinta-ala on 290,27 km² ja asukasluku 33 388 (vuonna 2011). Hallinnollisesti saari kuuluu Kosin kuntaan, Kosin alueyksikköön ja Etelä-Egean saarten alueeseen. Saaren pääkaupunki on Kosin kaupunki.

Kosin saarta ilmasta nähtynä.

Kos sijaitsee Egeanmeren itäosassa alle 5 kilometrin päässä Turkin rannikosta. Kosin pohjoispuolella sijaitsevat saaret Kálymnos ja Psérimos, eteläpuolella Nísyros. Kosin koillispuolella on Turkin Bodrum ja sen niemimaa, kaakkoispuolella puolestaan Turkin puoleinen pitkä Datçan niemimaa. Kosin saari työntyy jonkin verran näiden kahden niemimaan väliseen pitkään Gökovanlahteen.

Saari on pitkä ja kapea koillis–lounaissuuntaisesti: pituutta sillä on noin 40 kilometriä ja leveyttä noin 8 kilometriä. Saaren pinta-ala on 290,27 neliökilometriä ja rannikon pituus 112 kilometriä. Kooltaan saari on Dodekanesian saariryhmän kolmanneksi suurin saari ja Kreikan saarista 16. suurin. Kosin pohjoisrannikolla on alavaa tasankoa, mutta eteläosassa kohoaa korkea, saaren pituussuuntainen vuorijono, joka päättyy jyrkästi mereen saaren etelärannikolla. Vuoria on myös saaren länsipäässä. Korkein vuori on Díkaios (846 metriä).

 
Kartta - Kos (Dimos Kos)
Kartta
Google - Kartta - Kos
Google
Google Earth - Kartta - Kos
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kos
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kos
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kos
OpenStreetMap
Kartta - Kos - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Kos - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Kos - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Kos - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Kos - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Kos - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Kos - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Kos - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Kos - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Kos - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Kartta - KreikkaSatellite_image_of_Greece.jpg
Satellite_image_of_G...
3400x4400
freemapviewer.org
Kartta - KreikkaUn-greece.png
Un-greece.png
3039x2403
freemapviewer.org
Kartta - Kreikka2000px-Map_greek_sanctuaries-en.svg.png
2000px-Map_greek_san...
2000x1597
freemapviewer.org
Kartta - Kreikkaimage.jpg
image.jpg
1403x1904
freemapviewer.org
Kartta - KreikkaGreece_regions_map.png
Greece_regions_map.p...
1702x1800
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...