Kartta - Keski-Afrikan tasavalta (Central African Republic)

Maa >  Afrikka >  Keski-Afrikan tasavalta

Keski-Afrikan tasavalta (Central African Republic)

Keski-Afrikan tasavallan lippu
Keski-Afrikan tasavalta eli Keski-Afrikka on tasavalta Keskisessä Afrikassa. Ennen itsenäistymistään vuonna 1960 maa tunnettiin Ranskan Ubangi-Šari -nimisenä siirtomaana. Vuosina 1977–1979 maan nimenä oli Keski-Afrikan keisarikunta. Keski-Afrikan tasavalta on sisämaavaltio, jonka rajanaapureita ovat pohjoisessa Tšad, idässä Sudan ja Etelä-Sudan, etelässä Kongon demokraattinen tasavalta sekä Kongon tasavalta ja lännessä Kamerun. Maan yli viisi miljoonaa asukasta puhuvat yhteensä yli 80 kieltä.

Keski-Afrikan tasavalta on laaja, lievästi kumpuileva tasanko, jolla on yksittäisiä erillisiä kukkuloita siellä täällä. Korkein niistä on 1 420 metrin korkuinen Mont Ngaoui.

Maa voidaan jakaa ilmastoltaan pohjois- ja eteläosiin. Pohjoisosassa on vuosittain yksi sadekausi toukokuusta syyskuuhun, jolloin sataa 875–1 000 mm. Muulloin on varsin kuivaa. Eteläosan ilmasto on trooppisempi, sadetta saadaan 1 500–2 000 mm ja se lankeaa tasaisesti muina kuukausina paitsi joulukuussa ja tammikuussa.

Maan pohjoisosa on savannia. Eteläosassa kasvaa trooppista sademetsää etenkin Ubangi- ja Sangha-jokien varrella. Savannilla elää monia antilooppeja, paviaaneja, puhveleita ja elefantteja. Sademetsissä eläinlajeja on vielä enemmän: gorilloita, simpansseja ja muita apinoita, leopardeja sekä harvinainen bongo-antilooppi.

Maan lounaisosassa sijaitseva Dzanga-Sanghan kansallispuisto, joka tunnetaan gorillan ja metsänorsun suojelualueena, ja pohjoisosassa sijaitseva Manovo-Gounda St. Floris’n kansallispuisto ovat Unescon maailmanperintökohteita.

 
Naapurusto - Maa (alue)  

Kartta - Keski-Afrikan tasavalta (Central African Republic)

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 7° 0' 0" N / 21° 0' 0" E | Aikavyöhyke : UTC+1 | Valuutta : XAF | Puhelin : 236  

Kartta

Kartta-Keski-Afrikan tasavaltaCAR_regions_map.jpg
CAR_regions_map.jpg
3008x2159
freemapviewer.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavaltaCentral_African_Republic_Map.jpg
Central_African_Repu...
972x1017
freemapviewer.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta1606px-Central_African_Republic_location_map.svg.jpg
1606px-Central_Afric...
1606x1109
freemapviewer.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavaltaCentral_African_Republic_relief_location_map.jpg
Central_African_Repu...
1785x1233
freemapviewer.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavaltaSatellite_map_of_the_Central_African_Republic.jpg
Satellite_map_of_the...
1566x1055
freemapviewer.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-car_basemap_20060213.png
car_basemap_20060213...
4675x3308
gamapserver.who.int
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-Un-central-african-republic.png
Un-central-african-r...
3037x2256
upload.wikimedia.org
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-Central-African-Republic-Regions-Map.png
Central-African-Repu...
3008x2159
mappery.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-Central-African-Republic-Regions-Map.png
Central-African-Repu...
3008x2159
www.mappery.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-detailed_political_and_administrative_map_of_central_african_republic_with_all_cities_and_airports_for_free.jpg
detailed_political_a...
2526x1929
www.vidiani.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-f1-f15-transaqua_plan_map_CMYK.jpg
f1-f15-transaqua_pla...
2551x1752
www.schillerinstitut...
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-central-africa-map.jpg
central-africa-map.j...
1982x1442
thiscorneroftheworld...
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-africa--central-african-republic-political-map.jpg
africa--central-afri...
1982x1442
assets.freeprintable...
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-Central_African_Republic_relief_location_map.jpg
Central_African_Repu...
1785x1233
upload.wikimedia.org
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-Satellite_map_of_the_Central_African_Republic.png
Satellite_map_of_the...
1566x1055
upload.wikimedia.org
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-rl3c_cf_central-african-republic_map_illdtmcolgw30s_ja_mres.jpg
rl3c_cf_central-afri...
1240x1229
www.ginkgomaps.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-political-map-of-Centeral-A.gif
political-map-of-Cen...
1412x977
www.ezilon.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-large_detailed_physical_map_of_central_african_republic_with_all_cities_roads_and_airports_for_free.jpg
large_detailed_physi...
1412x971
www.vidiani.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-Central-African-physical-ma.gif
Central-African-phys...
1412x971
1.bp.blogspot.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-centrafrique69.gif
centrafrique69.gif
1402x972
d-maps.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-centralafricanrepublic.jpg
centralafricanrepubl...
1199x948
www.footiemap.com
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-1280px-Central_African_Republic_relief_location_map.jpg
1280px-Central_Afric...
1280x884
upload.wikimedia.org
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-cen_african_rep_rel01.jpg
cen_african_rep_rel0...
1032x1076
www.lib.utexas.edu
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-cen_african_rep_rel01.jpg
cen_african_rep_rel0...
1032x1076
images.nationmaster....
Kartta-Keski-Afrikan tasavalta-cen_african_rep_pol01.jpg
cen_african_rep_pol0...
1026x1076
images.nationmaster....
1 2 3 4 5 

Valokuva

Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
1 2 3 

Kieli

Central African Republic (English)  Repubblica Centrafricana (Italiano)  Centraal-Afrikaanse Republiek (Nederlands)  République centrafricaine (Français)  Zentralafrikanische Republik (Deutsch)  República Centro-Africana (Português)  Центральноафриканская Республика (Русский)  República Centroafricana (Español)  Republika Środkowoafrykańska (Polski)  中非共和國 (中文)  Centralafrikanska republiken (Svenska)  Republica Centrafricană (Română)  中央アフリカ共和国 (日本語)  Центральноафриканська Республіка (Українська)  Централноафриканска република (Български)  중앙아프리카 공화국 (한국어)  Keski-Afrikan tasavalta (Suomi)  Republik Afrika Tengah (Bahasa Indonesia)  Centrinės Afrikos Respublika (Lietuvių)  Centralafrikanske Republik (Dansk)  Středoafrická republika (Česky)  Orta Afrika Cumhuriyeti (Türkçe)  Централноафричка Република (Српски / Srpski)  Kesk-Aafrika Vabariik (Eesti)  Stredoafrická republika (Slovenčina)  Közép-afrikai Köztársaság (Magyar)  Srednjoafrička Republika (Hrvatski)  สาธารณรัฐแอฟริกากลาง (ไทย)  Srednjeafriška republika (Slovenščina)  Centrālāfrikas Republika (Latviešu)  Κεντροαφρικανική Δημοκρατία (Ελληνικά)  Cộng hòa Trung Phi (Tiếng Việt) 

Facebook

 mapnall@gmail.com