Kartta - Kaunas

Maa >  Eurooppa >  Liettua >  Kaunasin lääni >  Kaunas

Kaunas

Kaunas (, kovne) on Liettuan toiseksi suurin kaupunki ja maan entinen pääkaupunki. Se sijaitsee Liettuan keskiosassa, maan kahden suurimman joen Niemenin ja Nerisin yhtymäkohdassa ja Via Baltican varrella. Kaupungissa asui vuoden 2012 alussa runsas 311 000 asukasta.

Kaunasia kutsutaan usein "opiskelijoiden kaupungiksi", sillä yli 25 000 henkeä opiskelee kaupungin yliopistossa. Kaunas on väestölliseltä koostumukseltaan erittäin liettualainen verrattuna maan pääkaupunkiin Vilnaan, jossa on myös puolalaista ja valkovenäläistä vaikutusta. Toisaalta Liettuassa korostetaan historiallisesta syystä sitä, että nimenomaan Vilna on Liettuan pääkaupunki siksi, että se oli itsenäisyyden alkuvuosina Puolan miehittämä ja Kaunasin korostettiin aina olevan väliaikainen pääkaupunki. Se, että Vilna oli Puolan miehittämä, johti Liettuan ja Puolan tasavaltojen jännittyneisiin suhteisiin, koska Vilnan takaisin saaminen oli suuri periaatteellinen poliittinen kysymys Liettuassa. Tämän vuoksi mm. reunavaltiopolitiikkaa haittasi Puolan ja Liettuan vastakkainasettelu 1930-luvulla.

Se, että Vilna on Liettuan pääkaupunki, mutta että Kaunas on hyvin liettualainen kaupunki ilmaistaan sanonnalla:Vilna on Liettuan pääkaupunki, kun taas Kaunas on liettualaisten pääkaupunki. Kummankin kaupungin liettualaisittain suurehko koko luo kaupunkien välille kilpailuasetelman.

 

Kartta - Kaunas

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 54° 54' 0" N / 23° 54' 0" E | Aikavyöhyke : UTC+2:0 / UTC+3 | Valuutta : LTL | Puhelin : 370  

Kartta

Google-Kartta-Kaunas
Google
Google Earth-Kartta-Kaunas
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Kaunas
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Kaunas
OpenStreetMap
Kartta-Kaunas-Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta-Kaunas-Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta-Kaunas-OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta-Kaunas-OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta-Kaunas-OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta-Kaunas-CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta-Kaunas-CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta-Kaunas-OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta-Kaunas-Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta-Kaunas-Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite

Valokuva

Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
Kaunas
1 2 

Maa (alue) - Liettua

Liettuan lippu
Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta (,, LSSR) oli lyhyen aikaa toiminut neuvostotasavalta. Sen perusti 16. joulukuuta 1918 Vincas Mickevičius-Kapsukasin johtama vallankumoushallitus. Liettuan neuvostotasavalta lakkasi 27. helmikuuta 1919 olemasta sen yhdistyttyä Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan kanssa Liettualais-valkovenäläiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Vaikka Liettuan neuvostotasavallan johto esitti valtion olleen liettualaisten työläisten perustama, oli se pääosin Neuvosto-Venäjän nukkevaltio ja syy Liettuan–Neuvosto-Venäjän sodalle. Liettualaiset eivät yleisesti kannattaneet neuvostomielisyyttä ja ajoivat omaa kansallista Liettuan tasavaltaa, jonka itsenäisyyden Liettuan neuvosto julisti 16. helmikuuta 1918.

Saksan keisarikunta hävisi ensimmäisen maailmansodan ja allekirjoitti Compiègnen aselevon 11. marraskuuta 1918. Saksan armeija alkoi vetäytyä entisen Ober Ostin alueilta. Kaksi päivää myöhemmin Neuvosto-Venäjän johto luopui Brest-Litovskin rauhasta, jossa oli vahvistettu Liettuan itsenäisyys. Neuvosto-Venäjä aloitti offensiivin länteen Viroa, Latviaa, Liettuaa, Puolaa ja Ukrainaa vastaan tarkoituksena aloittaa maailmanvallankumous ja korvata itsenäiset kansalliset liikkeet neuvostotasavalloilla. Puna-armeija seurasi Saksan armeijan vetäytyviä sotilaita ja saapui Liettuaan joulukuun lopulla 1918.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) 2
ISO Kieli
LT Liettuan kieli (Lithuanian language)
PL Puolan kieli (Polish language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Kartta  
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Latvia 
  •  Puola 
  •  Valko-Venäjä 
  •  Venäjä 

Administrative Subdivision

Kaupunki, Kylä,...

Facebook

 mapnall@gmail.com