Kartta - Fidži (Republic of Fiji)

Fidži (Republic of Fiji)
Fidžin lippu
Fidžin tasavalta (vuoteen 2011 Fidžisaarten tasavalta) eli Fidži (,, fidžinhindiksi फ़िजी) on saaristovaltio eteläisellä Tyynellämerellä, Uudesta-Seelannista pohjoiseen. Valtioon kuuluu noin 330 saarta tai luotoa, joista noin kaksi kolmasosaa on asuttamattomia. Suurimmat saaret ovat Viti Levu ja Vanua Levu, joissa elää noin 87 prosenttia maan yli 837 000 asukkaasta. Pääkaupunki Suva sijaitsee Viti Levulla. Fidžin maapinta-ala on hieman yli 18 000 km². Vuonna 1970 tapahtuneen itsenäistymisensä jälkeen valtio on ollut poliittisesti epävakaa. Vuodesta 1987 lähtien maa on käynyt läpi neljä vallankaappausta, joista viimeisimmän vuoden 2006 lopulla. Fidži erotettiin 1. syyskuuta 2009 Kansainyhteisöstä, mutta se sai jäsenyyden takaisin syyskuun 2014 vaalien jälkeen. Maassa elää alkuperäisten fidžiläisten lisäksi merkittävä vähemmistö Intiasta tuotujen siirtolaisten jälkeläisiä, fidžinintialaisia.

Maan tärkeimmät tulonlähteet ovat sokeri ja turismi.

Fidžin lipussa on siirtomaahistoriasta kertova Britannian lippu sekä brittiaikaisesta vaakunasta periytyvä vaakunakilpi. Fidžin vaakunassa on Englannin punainen Pyhän Yrjön risti, kookospähkinää tassuissaan kannatteleva leijona ja rauhankyyhky sekä siirtomaaisännille tärkeitä luonnonvaroja edustavat sokeriruoko, kookospalmu ja banaaniterttu.

Fidžin pääministeri Frank Bainimarama ilmoitti helmikuussa 2015, että maa tulee poistamaan lipustaan brittiläisen siirtomaavallan symbolit. Uudesta lipusta järjestettäisiin suunnittelukilpailu, ja lippu olisi tarkoitus ottaa käyttöön maan itsenäisyyden 45-vuotisjuhlissa lokakuussa 2015. Oppositio vastusti kuitenkin ehdotusta kustannusten takia, minkä takia lipun uudistus juuttui telineisiinsä. Bainimarama ilmoittikin elokuussa 2016, että hallitus ei enää aja lipun uudistamista ja keskittää varoja ennemmin sykloni Winstonin aiheuttamien tuhojen korjaamiseen.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
FJD Fidžin dollari (Fijian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
FJ Fidžin kieli (Fijian language)
Kartta - Fidži (Republic of Fiji)
Kartta
Google Earth - Kartta - Fidži
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Fidži
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Fidži
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Fidži
OpenStreetMap
large_detailed_touri...
3200x2200
www.vidiani.com
Global_ChoeraCases07...
2027x1358
gamapserver.who.int
Fiji-Islands-Map.gif
1334x1965
mappery.com
fiji_kadavu_1889.jpg
1692x1269
images.nationmaster....
fiji_kadavu_1889.jpg
1269x1692
www.lib.utexas.edu
Beqa-Island-dive-sit...
1731x1182
mappery.com
Topographic_map_of_F...
1603x1181
upload.wikimedia.org
Fiji-map.gif
1412x1058
www.ezilon.com
political-map-of-Fij...
1412x1057
www.ezilon.com
Fiji-physical-map.gi...
1412x1056
www.ezilon.com
map-fiji.jpg
1400x1029
www.geographicguide....
Fiji.jpg
982x1224
www.janeresture.com
fiji.jpg
982x1224
images.nationmaster....
fiji.jpg
982x1224
www.lib.utexas.edu
fiji.jpg
982x1224
www.worldportsource....
fiji-map.jpg
1280x860
threepiece.files.wor...
large_detailed_fiji_...
1200x819
www.vidiani.com
karte-3-354-en.gif
1000x957
www.welt-atlas.de
fiji-LMAP-md.png
966x966
www.operationworld.o...
fiji-map.jpg
1043x808
2.bp.blogspot.com
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...