Kartta - Etelä-Pohjanmaan maakunta (South Ostrobothnia)

Etelä-Pohjanmaan maakunta (South Ostrobothnia)
Etelä-Pohjanmaa on maakunta, joka sijaitsee Länsi-Suomen alueella. Etelä-Pohjanmaa on kolmesta pohjalaismaakunnasta asukasluvultaan ja pinta-alaltaan suurin. Suomen maakuntien joukossa Etelä-Pohjanmaa on väkiluvulla mitattuna yhdeksänneksi suurin. Etelä-Pohjanmaa rajautuu lännessä Pohjanmaahan, pohjoisessa Keski-Pohjanmaahan, idässä Keski-Suomeen ja etelässä Pirkanmaahan ja Satakuntaan.

Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan väkirikkain kaupunki ja Suomen 16. suurin kaupunki väkiluvun mukaan. Seuraavaksi suurimpia kuntia Etelä-Pohjanmaalla ovat Kurikka, Kauhava, Lapua ja Kauhajoki. Seinäjoen jälkeen useimmat Etelä-Pohjanmaan kunnista luokitellaan maaseutumaisiksi kunniksi, vaikka osalla niistä onkin kaupunkinimitys. Etelä-Pohjanmaa on Suomen ainoa nykymaakunta, jossa ei sijaitse yhtäkään niin sanottua vanhaa kaupunkia.

Etelä-Pohjanmaalla on vahva kulttuuri-identiteetti. Kulttuurialueena Etelä-Pohjanmaalla tarkoitetaan aluetta, johon kuuluvat nykyisistä maakunnista Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. Yhdessä Keski-Pohjanmaan kanssa näistä kolmesta alueesta käytetään nimitystä pohjalaismaakunnat.

Etelä-Pohjanmaan vaakuna pohjautuu historiallisen Pohjanmaan kärppävaakunaan. Etelä-Pohjanmaan vaakunassa on sinisellä pohjalla kolme hopeista kärppää. Samat tunnukset toistuvat myös Etelä-Pohjanmaan lipussa.

Etelä-Pohjanmaalle on ominaista suhteellisen tiheä asutus myös taajamien ulkopuolella.

 
Kartta - Etelä-Pohjanmaan maakunta (South Ostrobothnia)
Maa (alue) - Suomi
Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin kuuluva parlamentaarinen tasavalta Pohjois-Euroopassa.

Luonnonmaantieteellisesti Suomi on osa Fennoskandian niemimaata ja yksi Itämeren rantavaltioista. Itämeren osista Suomen alueelle ulottuvat Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenanmeri ja Pohjanlahti.
Kartta - SuomiFinnish_municipalities_2007.png
Finnish_municipaliti...
1905x3296
freemapviewer.org
Kartta - Suomi2000px-Map_of_Finland-en.svg.png
2000px-Map_of_Finlan...
2000x2928
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinland_regions.png
Finland_regions.png
683x1000
freemapviewer.org
Kartta - SuomiEv17612_Scandinavia.A2002149.0945.250mFINLANDONLY.jpg
Ev17612_Scandinavia....
2862x4732
freemapviewer.org
Kartta - Suomi872px-Finland_location_map.svg.png
872px-Finland_locati...
872x1718
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...