Kartta - Etelä-Dakota (South Dakota)

Etelä-Dakota (South Dakota)
Etelä-Dakota (äännetään suom. [-dakota], ) on 2. marraskuuta 1889 Yhdysvaltoihin liitetty osavaltio. Nimensä Etelä-Dakota on saanut lakota- ja takota-nimisten sioux-intiaaniheimojen mukaan.

Etelä-Dakotan asukasluku on 853 175 (2014) ja pinta-ala 199 905 km². Sen pääkaupunki on Pierre ja suurin kaupunki Sioux Falls.

Osavaltio rajoittuu pohjoisessa Pohjois-Dakotaan, etelässä Nebraskaan, idässä Iowaan ja Minnesotaan ja lännessä Wyomingiin ja Montanaan.

Missouri virtaa osavaltion keskiosien läpi. Sen itäpuolella on matalia kukkuloita ja jääkauden muovaamia järviä. Suuri osa Etelä-Dakotan länsiosasta kuuluu Suuriin tasankoihin.

Preeria ja laidunmaat kattavat 90 % osavaltion pinta-alasta. Aikoinaan siellä kulkivat tuhatpäiset biisonilaumat. Etelä-Dakotan tunnetuin nähtävyys on Mount Rushmore National Memorial – Rushmore-vuoreen hakatut neljän presidentin kasvokuvat.

Etelä-Dakotan itäosa on osa Tornado Alleyksi kutsuttua aluetta. Osavaltion alueella havaitaan vuosittain keskimäärin 36 tornadoa.

Vuoden kuumin kuukausi on heinäkuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila Sioux Fallsissa on noin 28 astetta. Keskimääräinen alin on pakkasen puolella marraskuusta maaliskuuhun, kylmimmillään tammikuussa -14 astetta.

Vuonna 2010 Etelä-Dakotassa oli viisi yli 20 000 asukkaan kaupunkia: Sioux Falls, Rapid City, Aberdeen, Brookings ja Watertown.

 
Kartta - Etelä-Dakota (South Dakota)
Kartta
Google Earth - Kartta - Etelä-Dakota
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Etelä-Dakota
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Etelä-Dakota
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Etelä-Dakota
OpenStreetMap
South-Dakota-elevati...
2942x2518
www.yellowmaps.com
South-Dakota-contour...
2860x1936
www.yellowmaps.com
South-Dakota-printab...
2860x1777
www.yellowmaps.com
SouthDakota_1908.jpg
2466x1700
familyhistory.themar...
South_Dakota_map.jpg
2193x1654
api.ning.com
Map_of_South_Dakota_...
2122x1640
upload.wikimedia.org
South_Dakota_general...
2254x1531
upload.wikimedia.org
south-dakota-map.jpg
2091x1146
www.south-dakota-map...
00924004.jpg
1536x1452
www.davidrumsey.com
1892.jpg
1772x1252
www.usgwarchives.net
south%2Bdakota%2Bmap...
1600x1117
3.bp.blogspot.com
00564092.jpg
1536x1162
www.davidrumsey.com
south_dakota.gif
1491x1127
www.yellowmaps.com
south_dakota.gif
1491x1127
images.statemaster.c...
5755023.jpg
1536x1045
www.davidrumsey.com
SouthDakota_1920.jpg
1500x1021
familyhistory.themar...
south_dakota_simple....
1412x1073
www.ezilon.com
southdakota_90.jpg
1530x951
www.lib.utexas.edu
southdakota_90.jpg
1530x951
www.yellowmaps.com
southdakota_90.jpg
1530x951
images.statemaster.c...
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko